Pörröä ja lämpöä – DIY chunky beanie

Olen joskus ennenkin todennut täällä blogissa, että herään toisinaan hieman myöhässä erilaisiin trendikkäisiin käsitöihin. Näin tälläkin kertaa. Samujin Chunky beanie on ollut muodissa jo parisen vuotta, mutta vasta kuukausi sitten lämpenin itse ajatukselle sellaisesta päässäni. Ohjeen löysin Novitalta ja langat lankakaupan tädin avulla Dropsilta.

Tällä viikolla pitäisi kevään alkaa, vihdoin. Tai siis yöpakkasten pitäisi väistyä ja lämpötilan pysyä läpi vuorokauden hiljalleen plussan puolella. Viime viikollakin sai jo nauttia ihanasta auringosta – voi sitä voimaa, jonka tunsin saavani valosta! Mutta mitä teenkään minä sillä hetkellä kun kevätaurinko alkaa lämmittää? Kudon itselleni villapipon!

Reilu kuukausi sitten tajusin, ettei minulla ole mustaa pipoa. Pakkohan musta on saada! Chunky beanie on ollut huippusuosittu pipomalli jo kaksi talvea, joten päätin kokeilla sellaisen tekoa tähän hätään. Ajattelin, että nopeastihan sitä nyt yhden pipon neuloo.

Netistä löytyy muutamakin erilainen ohje tämän löysän ”tattipipon” tekoon. Tässä käyttämäni ohjeen löysin selaillessani Novitan Talvi 2017-lehteä. Marssin ohjeen kanssa lähimpään lankakauppaan, jossa kaupantäti auttoi lankavalinnan kanssa. Minun toiveeni oli vain musta ja pörröinen. Langoiksi valikoituivat Dropsin Brushed Alpaca Silk ja Flora, joista jälkimmäinen tuo pipoon villan lämpöä, ensimmäinen pörröä. Molempia tarvittiin kaksi kerää.

Neulomisurakassa meni lopulta lähes kuukausi. Syytän ohutta lankaa. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa, sillä olen erinomaisen tyytyväinen lopputulokseen. Nähtäväksi jää, menettääkö tämä pipo muotonsa yhtä nopeasti kuin alkuperäiset Samujin pipot ovat käyttäjien kommenttien perusteella tehneet. Niin tai näin, toivon tämän pipomuodin jatkuvan ainakin yhden talven verran lisää.

Aurinkoa huhtikuuhun!

 

 

 

Mainokset

Toilettilaukku vahakankaasta

Mikä on paras kangas toilettilaukkuun tai meikkipussiin? Itse olen käyttänyt vuosia äitini minulle joululahjaksi tekemää kernikankaista toilettilaukkua. Kernikankaassa on akryylipinnoite, joka hylkii likaa ja vettä, ja on siksi helppo pitää puhtaana. Ystäväni syntymäpäivän kunniaksi pistin testiin Marimekon vahakankaan.

Ostin vuosi sitten helmikuussa puoli metriä Marimekon Tuppurainen-vahakangasta työkaverin läppäripussia varten. Tuosta ompelutyöstä ylimääräiseksi jäänyt kangaspala on pyörinyt kaapissa turhakkeena (ja voi pojat kuinka inhoankaan näitä kangaspaloja, oli kangas kuinka ihanaa tahansa). Joululahjakiireissä keksin, että vahakankaasta voisi yrittää tehdä toilettilaukun Villa & Villan ERITTÄIN toimivalla ohjeella. Tuolla samaisella ohjeella on nyt jo syntynyt lähemmäs kymmenen erikokoista pussukkaa, kuten nämä kaksi, jotka esittelin täällä blogissa 1,5 vuotta sitten.

Muita tarvikkeita tarvittiin vain vetoketju ja vuorikangas. Vahakankaan kaveriksi valitsin mustan puuvillakankaan.

Kuten muistelinkin läppäripussukan ompelusta, ei vahakangas ole kaikista mukavin ompelukangas paininlajan alla. Kankeaa ja tahmeaa. Jokainen nuppineulan jälki näkyy lopputuloksessa. Ohje on kuitenkin sen verran helppo ja minulle ennestään tuttu, että lopputulos on omaan silmään oikein kelvollinen.

Miten vahakangas sitten toimii toilettilaukussa? Valitsin vahakankaan tähän laukkuun sillä ajatuksella, että laukkua voi rauhallisin mielin kuskata mukana esimerkiksi uimahallien suihkutiloissa, eikä sisuksen kastumista tarvitse pelätä. Lian voi pyyhkäistä toilettilaukun pinnasta helposti rätillä. Miinukset: vahakangas ei tykkää kovasta konepesusta. Eli kun vuorikangas likaantuu, on ryhdyttävä nyrkkipyykille. Entä kovettuuko ja lohkeileeko vahakangas ajan mittaan? Se jää nähtäväksi.

Ja niin, siitä puolen metrin vahakangaspalasta on tullut nyt jo läppäripussukka ja toilettilaukku. Edelleen kangasta on jäljellä, siitä syntyy vielä toinen toiletti- tai meikkilaukku. Kun huolella suunnittelee ja asettelee kaavoja, niin kangasta tuntuu riittävän vaikka mihin!

 

Ystävänpäiväkortti kirjaillen

Minulla ei ole viime vuosina ollut tapana lähettää ystävänpäiväkortteja. Tai pääsiäiskortteja, nimipäiväkortteja eikä syntymäpäiväkortteja. Joulukortteja kyllä, totta kai. Toisaalta harmittaa tämä häviävä luonnonvara, konkreettiset kädessä pidettävät muistamiset. Nykyään postikortin saaminen tuntuu enemmänkin poikkeukselta ja iloiselta yllätykseltä. Siihen, iloiseen yllätykseen, pyrin tänä vuonna ystävänpäivänä.

Olen tykästynyt ideaan kirjailusta. Kerään rohkeutta aloittaa jotain isompaa kirjontatyötä, kuten farkkutakin koristelua kukkasin. Ajatuksissa on ollut, että lainaisin kirjastosta mallikirjan ja lähtisin harjoittelemaan. Onhan kirjonta valittu vuoden 2018 käsityötekniikaksikin. Tuo henkilökohtainen TO DO -listani on pitkä kuin nälkävuosi, joten katsotaan missä vaiheessa on tämän idean toteuttamisen vuoro.

Ihastuin marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Taito-lehden pisteellä järjestettyyn ompelukortti-työpajaan. Siinä sain toteuttaa sen pienen hetken kirjontaintohimojani. Kortille ompelu toi samalla pintaan lapsuuden käsityöhetket, kun jotain pahville piirrettyä kissaa on pistelty ja ommeltu tärisevin käsin tuntikaupalla. Lämmin muisto sekin. Samaiselta Taito-lehden pisteeltä ostin mukaani korttipohjia, sillä sain jo silloin marraskuisen loskan keskellä idean käyttää niitä hyväkseni ystävänpäivänä.

Valmiille korttipohjalle oli helppo pistellä esimerkiksi nastalla tai isolla silmäneulalla reikiä. Ompeluun käytin kirjontalankaa sekä ohutta puuvillaista virkkauslankaa. Tämä käsityö onnistuu varmasti myös lapsen kanssa, ja teimmekin niitä tällä viikolla myös Tyttöjen Talon kässäryhmässä, jota vedän vapaaehtoisena.

Jälleen totesin mottoni, yksinkertainen on kaunista, pätevän tähänkin.

Ja niin lähtevät kortit posteljoonin matkaan huomenna 12.2., joka on viimeinen päivä lähettää kortit ystävänpäiväksi perille.

Ihanaa ystävänpäivää teillekin lukijani ❤

 

 

Vauvan leikkipeitto: Marimekon jämäkankaista syntyy iki-ihana tilkkupeitto

Yksi mielekkämpiä harrastuksiani on poiketa kaupunkireissuilla Marimekon myymälöihin penkomaan palakangaslaatikoita. Aina nuo palat eivät ole edes esillä, mutta niitä pääsee kyllä hypistelemään kun pyytää kauniisti. Kivaa puuhaa on sen jälkeen miettiä, mitä noista paloista, pienimmistäkin, keksisi ommella. Tällä kertaa niistä syntyi tilkkupeitto kummipojalle leikkeihin.

Minulla on ollut kunnia päästä jo toisen kerran kummitädiksi, nimittäin ihanalle ystäväni lapselle viime kesästä alkaen. Tulin ensimmäisen kerran kummitädiksi heti rippikoulun jälkeen ja ehkä tuolloin en osannut vielä arvostaa kummiutta ja pientä vauvaa kuten nyt kolmikymppisenä. Kummatkin kummipoikani ovat niin rakkaita ja tärkeitä, että heitä tekisi mieli pitää hyvänä jatkuvasti. Ja näin käsityöihmisen näkökulmasta se tarkoittaa, että tekisi mieli ommella heille jatkuvalla syötöllä jotain kivaa. Tosin tuo teiniksi itsensä kasvattanut poika ei enää huoli mitä tahansa, joten olen keskittänyt huomioni tähän pienempään kaveriin.

Keksin jo viime syksynä, että haluan ommella E:lle leikkipeiton joululahjaksi. Ompelin aiemmin viime vuonna pikkuserkkuni lapselle leikkipeiton tilkuista ja sitä oli kiva tehdä – sommitella tilkkuja ja itse ompelutyökin oli kevyttä ja nopeaa. Kiertelin pitkin syksyä erinnäisten työ- ja vapaa-ajan reissujen yhteydessä Marimekon myymälöissä penkomassa palalaareja. Ystäväni tyylin tuntien luotin perinteiseen ja klassiseen musta-valkoisuuteen kangasvalinnoissa. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tämä somasti kodin sisustukseen sopiva värimaailma ei ole ehkä pienelle lapselle se kaikista mieluisin.

Musta-valkoisten Marimekko-kuosien kaveriksi valitsin koko mustan puuvillakankaan, josta pienen vauvan kuolaläiskät eivät toivottavasti erotu ihan niin selvästi. Aika nopeasti tuli kuitenkin huomattua, että koirankarvat siitä näkyvät sitäkin selvemmin. Reunan huolitteluun ostin mustaa vinonauhaa, sitä leveämpää mallia.

Tämän peiton ompeluprojekti ei kuitenkaan ollut mitään nopeaa surauttelua. 90 pientä tilkkua vielä saumuroi nopeasti kiinni toisiinsa, mutta nurjan puolen kiinnittäminen väliin tuleviin levyvanuihin sekä tilkkukankaaseen tuotti päänvaivaa. Halusin lisätä ylä- ja alapuolen väliin kaksinkertaisen levyvanun (150 g), jotta peiton päällä voisi huoletta leikkiä lattialla talvellakin. Peitosta tuli näin lopulta aika muhkea. Muutaman kokeilun jälkeen päädyin ompelemaan tilkkujen risteyskohtiin (joka toiseen) rastin, joka pitää eri kerrokset kiinni toisissaan.

Maltti oli aika kortilla viimeisessä työvaiheessa, eli vinonauhan ompelussa. Se osa peitosta ei ehkä kestä tarkempaa tarkastelua, mutta yleisilmeeseen olen oikein tyytyväinen.

Tuo pieni, ihana poika ei pysynyt valokuvauksen aikana paikoillaan sekuntiakaan. Hän on hän ❤

 

 

Neljä villasukkamallia: Villasukat koko perheelle

Sukkien neulominen on vaan niin kivaa. Koko viime syksyn ja tämän talven on tehnyt mieli neuloa sukkia, pelkkiä sukkiä. Syksyllä sukkia päätyi myös lahjoitukseen. Aloin jo hyvissä ajoin lokakuun lopulla neulomaan sukkia myös pukinkonttiin. Suunnitelmissa oli lahjoa sukilla koko miehen perhe, mutta aivan en ehtinyt suunnitelmissani maaliin asti. Onneksi lahjoja voi antaa joulun jälkeenkin.

Tässä tämän joulun neljä erilaista villasukkamalliani:

1. Ensimmäiset lahjasukista lähtivät syntymään, kun lainasin syksyllä sienimetsään Jaanan saappaita. Silloin pääsin vakoilemaan Jaanan jalannumeron: 38. Halusin vuosien jälkeen kokeilla jälleen mieleeni painunutta Novitan palmikkosukkien ohjetta. Edelliset neuloin viisi vuotta sitten, nekin joululahjaksi.

Ja kyllä, edelleen sukista tulee tuolla ohjella kauniit ❤

2. Käsityöihmiset ovat jo muutaman vuoden ihastelleet Niina Laitisen sukkaohjeita. Minä olen vasta viime kuukausina herännyt tutustumaan Niinan mainioihin malleihin. Selailin Niinan verkkokauppaa ja päätin tilata vuoden 2016 sukkakalenterin, jonka sai vaivaisella neljällä eurolla. Halusin erityisesti tämän ohjepaketin, koska olin muiden neulojien kuvista tykästynyt Soulmates-sukkien aaltoilevaan kuvioon.

Nämä sukat voisin tehdä vielä tänä keväänä itsellenikin.

3. Kolmannet sukat olivat reissukäsityöni. Niitä neulottiin junamatkalla Oulusta Kuopioon ja sieltä edelleen Tampereelle. Sukat valmistuivat lopulta Singaporen lämmössä.

Tämäkin ohje on Niina Laitisen käsialaa, ja tuota mallin lehtikuviota olenkin halunnut koittaa jo tovin. Mallin nimi on Alla koivupuun ja ohje löytyy Novitan sivuilta.

4. Myöhästyneiksi joululahjoiksi jäivät kahdet samalla ohjeella neulotut miesten sukat. En ole kovin paljoa neulonut miesten sukkia, koska niissä ei yleensä pääse revittelemään väreillä tai kuvioilla. Muistin kuitenkin, että ystäväni oli muutama vuosi sitten kutonut tällä Novitan ohjeella sukat ja ollut tyytyväinen lopputulokseen. Omiin sukkiini lisäsin joustinneulosta nilkan kohdalle, jotta sukat pysyvät paremmin jalassa kovassakin käytössä.

Nämä oli helpot ja nopeat!

 

Käytin lankana kaikissa sukissa Novitan 7 veljestä, paitsi vihreissä Alla koivupuun -sukissa testasin ensimmäistä kertaa Novitan Nordic woolia, joka on 100 % villaa.

Ja vielä loppuun: Sukkien oikean koon arviointiin olen hyödyntänyt tätä Kodin kuvalehden kokotaulukkoa.

Lämmintä tammikuun loppua!

2 x perustoppi

Näin keskellä lumipyryä, loskaisia katuja ja pakkaspäiviä on ihanaa palata mielessä kuukauden takaiseen lomamatkaan. Vierailin joulukuun alussa ystäväni luona Singaporessa, ja vaikka matka osuikin sadekaudelle, sai paikanpäällä nauttia 32 asteen lämmöstä ja useammastakin aurinkoisesta päivästä. Lämpöäkin parempaa matkassa oli VALO, siis se, että valoisa aika oli 12 tuntia päivässä. Marraskuu kun on mulle aika ahdistavaa aikaa pilkkopimeässä Suomessa.

Reissuun on erityisen kiva ommella uusia vaatteita, koska niitä valmiita luomuksia pääsee valokuvaamaan mielenkiintoisissa ympäristöissä (ja jälleen, valoa riittää, toisin kuin Suomessa talvella). Tällä kertaa ompelukset jäi suunniteltua vaisummiksi, sillä matka osui jouluvalmisteluiden keskelle. Ennen matkaa piti ahkeroida esimerkiksi joulukortteja. Sain kuitenkin surautettua kaksi lämpimään kohteeseen soveltuvaa perustoppia sekä kevyet housut.

Mietin pitkään viime kesälomareissun jälkeen mitä raaskisin tehdä Ranskasta ostamistani pehmoisista puuvillakankaista. Vesimeloni-kuvioisesta ehkä jotain ystävän lapselle. Lehtikangas tuntui niin täydelliseltä viidakkoteemaiselta kankaalta (joita rakastan juuri nyt), etten uskonut raaskivani käyttää sitä koskaan. No mutta nytpä niistä syntyi kaksi yksinkertaista toppia. Kangaskaappi kun on niin ääriään myötä täynnä, että sitä nyt vain on pakko tyhjentää. Silloin myös lempikankaita on pakko leikata.

Kaavaa mallailin rakastamastani R/H studion topista, mutta omaan versiooni lisäsin rintamuotolaskokset. Näin topit istuvat huomattavasti paremmin. Kaksi identtistä kappaletta edessä ja takana. Helppoa ja nopeaa!

Luulen, että vesimelonitoppi päätyy yöpaidaksi, se on niin mukavan pehmoista puuvillaa. Sen pariksi hankin jostain punaiset shortsit. Lehtikuvioinen toppi jää nyt kaappiin odottamaan ensi kesää, tai seuraavaa lämpimän maan matkaa.

 

 


 

Kirjailtu joulukortti

Joko olet askarrellut ja lähettänyt tämän joulun joulukortit? Minulla tuo urakka on vielä hieman kesken. Keksin kirjaillun joulukortin mallin jo kesällä, kun törmäsin Instagramissa hyvään ideaan. Korttien toteuttamisen kanssa tuli vain jälleen liian kiire.

Joulukorttien askartelu. Tuo ihastuttava ja vihastuttava askare kaikkien muiden joulukiireiden keskellä. Tuntuuko kenestäkään muusta, että kaikki malli-ideat on käytetty jo edellisinä vuosina? Kahta samanlaista korttia en halua lähettää, joten paineet uusille ideoille kasvavat vuosi vuodelta.

Tänä vuonna keksin idean jo kesällä, mutta perinteitä kunnioittaen en saanut aikaiseksi aloittaa korttiaskarteluita vielä lokakuun puolella. Vietin joulukuun alussa 10 päivää ystäväni luona Singaporessa ja reissu katkaisi juuri sopivasti korttiaskartelut. Nyt olenkin tehnyt yhden kortin illassa ja ehdin toivottavasti lähettää loput kortit määräaikaan (20.12.) mennessä maailmalle.

Kirjailtu joulukortti on ajan trendien mukainen. Kaunis, vakuuttava, mutta suuritöinen. Kaksi vuotta sitten askartelin joulukortin ristipistoin, ja tuo malli on jäänyt mieleeni yhtenä suosikeistani. Tämä kortti on hieman nopeampi tehdä, mutta sarjatuotannosta ei voi tälläkään kertaa puhua. Mustavalkoisuus ja pistojen suorat linjat tekevät kortista ainakin omaa silmää hivelevän. Mutta onko peura kuvana sittenkään jouluinen?

Miten sitten tein kortit? Ensimmäisenä tulostin googlesta löytämäni kuvan (toivon, ettei tämä loukkaa mitään tekijänoikeuksia, sillä en käytä kuvaa kaupallisiin tarkoituksiin) A6-kokoiselle korttipohjalle sopivaksi. Kiinnitin printin korttipohjan päälle washiteipillä ja pistelin neulalla reikiä kuvan linjojen risteyskohtiin. Irrotin washiteipit ja poistin printin. Sitten vain kirjailemaan kuvan mukaista hahmoa! Taustapuolen langat peitin lopuksi valkoisella päälle liimatulla paperilla. Kanteen dymoilin vielä tekstin ”Jouluiloa”.

Oli kuvan peura jouluinen tai ei, pidän mallista aivan tolkuttomasti! Nyt takaisin askartelun ja joulusiivouksen pariin. Koitetaan kaikki nauttia joulunajasta ilman liiallista stressiä.