Minulla ei ole viime vuosina ollut tapana lähettää ystävänpäiväkortteja. Tai pääsiäiskortteja, nimipäiväkortteja eikä syntymäpäiväkortteja. Joulukortteja kyllä, totta kai. Toisaalta harmittaa tämä häviävä luonnonvara, konkreettiset kädessä pidettävät muistamiset. Nykyään postikortin saaminen tuntuu enemmänkin poikkeukselta ja iloiselta yllätykseltä. Siihen, iloiseen yllätykseen, pyrin tänä vuonna ystävänpäivänä.
Olen tykästynyt ideaan kirjailusta. Kerään rohkeutta aloittaa jotain isompaa kirjontatyötä, kuten farkkutakin koristelua kukkasin. Ajatuksissa on ollut, että lainaisin kirjastosta mallikirjan ja lähtisin harjoittelemaan. Onhan kirjonta valittu vuoden 2018 käsityötekniikaksikin. Tuo henkilökohtainen TO DO -listani on pitkä kuin nälkävuosi, joten katsotaan missä vaiheessa on tämän idean toteuttamisen vuoro.
Ihastuin marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Taito-lehden pisteellä järjestettyyn ompelukortti-työpajaan. Siinä sain toteuttaa sen pienen hetken kirjontaintohimojani. Kortille ompelu toi samalla pintaan lapsuuden käsityöhetket, kun jotain pahville piirrettyä kissaa on pistelty ja ommeltu tärisevin käsin tuntikaupalla. Lämmin muisto sekin. Samaiselta Taito-lehden pisteeltä ostin mukaani korttipohjia, sillä sain jo silloin marraskuisen loskan keskellä idean käyttää niitä hyväkseni ystävänpäivänä.
Valmiille korttipohjalle oli helppo pistellä esimerkiksi nastalla tai isolla silmäneulalla reikiä. Ompeluun käytin kirjontalankaa sekä ohutta puuvillaista virkkauslankaa. Tämä käsityö onnistuu varmasti myös lapsen kanssa, ja teimmekin niitä tällä viikolla myös Tyttöjen Talon kässäryhmässä, jota vedän vapaaehtoisena.
Jälleen totesin mottoni, yksinkertainen on kaunista, pätevän tähänkin.
Ja niin lähtevät kortit posteljoonin matkaan huomenna 12.2., joka on viimeinen päivä lähettää kortit ystävänpäiväksi perille.
Ihanaa ystävänpäivää teillekin lukijani ❤
Ystäväni neula ja lanka 