Joulukorttitouhuja

Tänä vuonna tuli todellinen kiire joulukorttien tekemisen ja postittamisen kanssa. Yleensä aloitan korttien askartelun marraskuun alussa, mutta tänä talvena marraskuun matka sotki tämän perinteen. Niinpä aloitin korttiaskartelut vasta tämän viikon maanantaina ja kiirehän siinä sitten lopulta tuli.

askartelua

Ostin Sinellistä hieman uusia askartelutarvikkeita, esimerkiksi Fiskarsin kulmarei’ittimen, jouluisia kartonkeja, juuttikangasta ja Hyvää Joulua -leimasimen. Suurimmaksi osaksi mentiin kuitenkin edellisvuosilta varastoon jääneillä tarvikkeilla. Korttien kanssa päädyin yksinkertaiseen ulkoasuun ja vanhanajan romantiikkaan, niinkuin viime vuonnakin. Myös kuoret oli tietysti tehtävä itse.

IMG_6910

kortit3

kortti3kortti2

 

 

 

 

 

 

 

kortit2

kirjekuoret

Nyt kiiruhdan viemään kortit postiin, sillä tänään on niiden viimeinen postituspäivä joulumerkeillä. Pidäthän kiirettä myös omien korttiesi kanssa, mikäli et ole niitä vielä postittanut!

Mainokset

Animointia

Olen päivätyöni yhteydessä tehnyt useita animaatioelokuvia lasten kanssa. Animaatioita on tehty niin valmiista leluista ja taustoista kuin itse tehdyistä savi-, huopa, paperi- pahvi- yms. hahmoista. Projektit tuntuvat olevan aina yhtä hauskoja sekä lasten että aikuistenkin mielestä. Tänä syksynä sain tehtäväkseni vetää Movie maker -koulutuksen työpaikallamme. Movie maker on Windowsin ilmaisohjelma, jonka avulla pystyy helposti ja nopeasti tekemään elokuvia ja eläväisiä esityksiä valokuvista ja videoista. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen yksinkertainen ja kevyt ohjelma, joten Warner Bros. -tasoisia filmejä on turha odottaa. Mutta varsinkin lapsille ensimmäiseksi kosketukseksi elokuvantekoon se sopii hyvin.

Päätin yhdistää koulutusta suunnitellessani huvin ja hyödyn. Olen valmistumassa lähiviikkoina maisteriksi ja lisäksi muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Näitä molempia, sekä lisäksi pikkujouluja, aion juhlistaa uudessa kodissani joulukuun alussa. Niinpä päätin tehdä koulutukseen esimerkkielokuvaksi kutsukorttina toimivan animaatioelokuvan.

Tälläisen animaation tekemiseen kuluu aikaa ja hermoja. Askartelimme työkaverini kanssa yhdessä kaikki animaatioelokuvaassa käytettävät hahmot ja kirjaimet. Askartelutyön jälkeen vaaditaan pitkäjänteisyyttä kuvaussessiossa: elokuvaa varten kuvasimme web-kameralla liki 400 kuvaa. Hahmoja liikutellaan muutamia millejä kerrallaan, jotta liikkeeistä saadaan sulavia. Elokuvassa taustana käytimme A3-kokoista mustaa kartonkia.

Lopputulos on mielestäni ihan hauska. Koska web-kameran kuvanlaatu ei ole kovin kummoinen eikä kuvauspaikkamme valaistus ollut täysin kuosissa, käytin koko elokuvassa tehosteena vanhan filmin tyylistä rakeisuutta.

Katso valmis tuotos täältä.

Teille rakkaat lukijat lisäksi tiedoksi, että jään nyt kuukauden päivitystauolle. Seuraavan kerran kuulette minusta marraskuun lopulla, jolloin kerron teille balilaisista perinnekäsitöistä.

Viikonloppu Helsingissä

Vietin jälleen mukavan viikonlopun Helsingin sykkeessä. Suunnitelmat sisälsivät tällä kertaa juhlimista valmistuneen gradun johdosta, Helsingin käsityömessut, Kaapelitehtaan Design Marketin, stand-upia, shoppailua, hyvää ruokaa ja mahtavaa seuraa.

Katajanokan Wanhassa Satamassa järjestetyt käsityömessut täyttyivät auringonvalosta, jota tulvi lasikatosta sisään. Paikalla oli lauantaina aamupäivällä paljon väkeä eikä kaikkien pöytien luokse meinannut mahtua.

Ei tullut ihan hirveästi osteltua näiltä messuilta. Matkaan tarttui Sinellin myyntipisteeltä skräppäyspaperia ja leimasinsetti sekä Teippitarhan pisteeltä teippejä. Mutta ehdoton ykköskuvaamiskohteeni messuilla oli nämä entisöidyt nojatuolit. Asialla oli verhoilija ja tekstiiliartesaani Teija Ässämäki ja hänen Runotuoli-tuotemerkkinsä. Teijan työpajan löytää Jyväskylästä Toivolan Vanhalta Pihalta. Mahtavan näköisiä entisöityjä tuoleja!

Käsityömessuilta suuntasin kera ystävieni Kaapelitehtaalle Design Marketiin. Ja voi sitä väkimäärää sielläkin! Tarjolla oli jälleen upeita suomalaisten nuorten suunnittelijoiden tuotteita huonekaluista sisustustuotteisiin, koruihin, laukkuihin ja vaatteisiin. Minun matkaani sieltä tarttui Secton Puncto-valaisin, joka löysi heti tiensä ruokapöydän yläpuolelle. Lisäksi ostin Polkka Jamin postikortteja ja keittiöpyyhkeen. Ne sopivat hienosti tälläiselle käsityöihmiselle, vai mitä olette mieltä?

Lopuksi muutamia kuvia Ruttopuistosta, jossa järjestettiin elokuun lopulla Knit ’N’ Tag -tempaus. Viimeksi kun olin Helsingissä ehdin vain juosta puiston läpi ja jäin harmittelemaan, etten ehtinyt kuvata puita. Teokset ovat onneksi nähtävissä syyskuun lopulle saakka, joten tällä kertaa sain ikuistettua niitä myös omaan linssiini.

Skräppäyksen alkeet

Vaikka olenkin käsityöihminen, ei minunkaan taitovarastooni kuulu ihan kaikenlainen käsityö. Yksi vajavaisuuteni on erilaiset paperiaskartelut kuten skräppäys. Olen ajatellut, että siihen en lankea, siihen kun kuuluu niin paljon kaikkea omanlaistaan välinettä ja tarviketta. Nyt kuitenkin kokeilin sitä yhdessä käsitöitä tekevien työkavereitteni kanssa.

Pomomme jäi pois työpaikaltamme monen vuoden rupeaman jälkeen. Askartelimme hänelle valokuva-albumin hänen työtaipaleestaan tässä työpaikassa sekä läksiäiskortin. Kivat tuli, vaikkei skräppäysammattilaisia oltu kukaan. Mutta tästä varmasti lähtee kehittymään urani skräppärinä.

 

Aika hillityllä linjalla oltiin liikkeellä. Eniten koristeluissa käytettiin dymo-tekstejä, washi-teippejä sekä erilaisia skräppäyspapereita. Mukana oli myös tapetin palasia, nappeja ja leimasimia.