FIMO-kokeiluja ja helmikaulakoruja

Olen FIMO-keltanokka. Tai ainakin olen ollut tähän asti. Kun herkullisen värisiä helmiä ei löytynyt valmiiksi kaupoista, piti niitä tehdä itse. Olin pari viikkoa sitten työmatkalla Joensuussa ja siellä askartelupuodissa poiketessani mukaani tarttui pari pakettia FIMO-massaa. Kotona Helsingissä sitä on tullut ostettua Sinellistä useampi paketti lisää.

FIMOhelmia

Tein FIMO-helmistä yksinkertaiset kaulakorut ystävilleni ystävänpäivämuistamiseksi. Sittemmin koruja on tullut värkättyä lisää ja lisää, kun herkullisia väriyhdistelmiä on niin monenlaisia. FIMO-helmien kaveriksi mukaan olen laittanut puisia ja keraamisia helmiä.

Menen huomenna sunnuntaina Kattilahallin kirppikselle myymään turhia tavaroitani pois. Tein koruja myös sinne myyntiin, joten nyt mitataan niiden todellinen vetovoima. Tulkaahan kaikki pääkaupunkiseudulla pyörivät ostoksille!

FIMOkoru1

FIMOkorut2

FIMOkorut3

FIMOkorut4

Mainokset

Nahkaiset rannekorut

Viime postauksessani kirjoittelin reissustani Tukholman Syfestivaleille. Sieltä tarttui mukaan sitä sun tätä, mutta ensimmäisenä mukaan lähteneistä materiaaleistä lähdin työstämään nahkaisia rannekoruja. Messuilla näin upeita esimerkkejä erilaisista nahkanauhoista kootuista rannekoruista, joita on tänä vuonna näkynyt myös kaupoissa paljon.

Messureissullamme oli aikamoinen hoppu, kun alueella oli aikaa kierrellä vain kolmisen tuntia. Ensimmäinen tiski, jolle pysähdyin kunnolla, oli Pagonin korunosiin keskittynyt tiski. Kiireessä keräsin koriini korunosia ja nahkanauhoja. Kassalla vasta totesin ettei nahka olekaan niin edullista.

Noh, summa summarum, tällä viikolla valmistui kaksi rannekorua näistä nahkanauhoista. Kaikki tarvikkeet, myös pikaliiman, ostin Pagonin pisteeltä. Tein korut itselleni ja olen melko pieniranteinen, joten nauhaa riittää useampaankin koruun.

Syfestivalen_nahkanauhat

Nahkarannekoru_kadessa

Nahkarannekorut

Nahkarannekoru_kadessa2

Nahkarannekorut2

Mitäpä tuosta vaikka nahka olikin kallista. Onhan se hyvin laadukasta ja korut hienoja. Taidan tilailla lisääkin jossain vaiheessa. Näistä saa käteviä lahjaideoitakin 🙂

Purppurasydän-korvakorut

Edellisessä postauksessani esittelin maksimekon, joka oli kuvattu Jordanian lämmössä. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata korvakoruni jo tuolloin, mutta tässä esittelen ne hieman tarkemmin.

Tein reissuun mekon kaveriksi violeteista Swarovski-kristalleista riippukorvakorut, jotka sontuivat mekon väreihin loistavasti. Korvakorukoukku hopeaa, ketju hopeoitu.

Violetti_sydankorvakoru

Violetti_sydankorvakoru2

Hyvää vappua kaikille! Juhlikaahan maltillisesti! 🙂

Korupaja

Onni on ystävä, jolla on samat aatteet ja intohimot. Joka tykkää hipelöidä kauniita papereita eikä näe yhtään mitään väärää siinä, että tuhlaa loput tilillä olevat rahat helmikorutarvikkeisiin.

Pidimme eilen ystäväni kanssa korupajan hänen luonaan. Pitkästä aikaa kaivoin esiin korutarvikkeeni ja helmet, jotka pursuavat jo yli rasioiden ja pussien. Aina tulee vain ostettua lisää tarvikkeita, mutta hetkeen en ole tehnyt helmikoruja. Näiden korujen tarvikkeet ovat osin jo parikin vuotta vanhoja, esimerkiksi käsinmaalatut simpukat ostin kaksi vuotta sitten käsityömessuilta.

Olipa mukava korupaja ja ilta ystävän kanssa! Pian uudestaan 🙂

Helmirannekoru_korvakorut_harmaa

Simpukkakorvakorut

Swarovski_korvakorut

Yksinkertainen on kaunista – Puolimatkassa-koru

Viime viikkoina inspiroituminen käsitöiden tekemiseen on ollut kortilla. Keskeneräiset työt lojuvat pitkin asuntoa, eikä oikein yhteenkään niistä ole tehnyt mieli tarttua. Tällä viikolla tapasin pitkästä aikaa opiskelukaveriani, jonka myötä innostuin jälleen tarttumaan toimeen.

Sinellin alesta tarttui mukaan iso kasa korutarvikkeita. Yhtenä niistä pussillinen eri kokoisia värittömiä puuhelmiä, joiden kaveriksi valitsin mukaan kolme törppöä akryylimaalia. Suitsaitsukkelaan maalasin puuhelmet osittain tai kokonaan ja pujotin mustaan puuvillanyöriin.

Ajatus tästäkin korusta on hautunut jossain pään syövereissä jo tovin. Puolimatkassa-koru on yksinkertaisen kaunis, mutta vangitsee silti katseen.

Puolimatkassa-koru

Puolimatkassa-korut

Puolimatkassa-korut2

Jääkuningatar-rannekoru

Lokakuussa vietettiin Stockmannilla jälleen Hulluja Päiviä. Tungoksen, paniikin ja ahdistuksen lomassa pysähdyin ihastelemaan jälleen kerran Snö of Swedenin mahtavia koruja. Varsinkin kimaltelevat helmi- ja kristallikorut ovat mieleeni, vaikken olekaan koskaan sellaisia itselleni hankkinut. Tällä kertaa inspiroiduin koruista kuitenkin niin, että askartelin itselleni ylellisen oloisen rannekorun.

helmirannekoru

Nimekseen rannekoru saa Jääkuningatar, sillä läpikuultavat kristallihelmet ovat kuin pieniä jääkiteitä. Koru sopii ennen kaikkea juhlaan, mutta miksei myös arkeenkin yksinkertaisen asun kanssa.

Helmet ostin viime keväänä Korukarnevaaleilta, lukko ja muut tarvikkeet Sinellistä.

helmirannekoru_auki

helmirannekoru_lukko_edessa

Kun sampanjat on juotu…

PorakoneEhdin jo muutaman vuoden etsiskellä pientä askarteluun sopivaa käsiporakonetta, jolla saisin porattua sopivan pieniä ja siroja reikiä tuhoamatta käytössäni olevaa materiaalia tai esinettä. Sellaista ei kuitenkaan tuntunut löytyvän oikein mistään. Kun sitten näin Clas Ohlsonin työkaluosastolla (älä kysy miten päädyin sinne?!) kaikista pienimmän, 1mm poranterän, tartuin kiinni. Mies kun oli vinkannut, että sen saisi kiristettyä kiinni akkuporakoneeseemme.

Ja nyt saa porailla minireikiä! Tai oikeastaan mies on saanut porailla, ainakin tähän asti. Tässä ensimmäinen käsityö, johon poranterä on uponnut.

Moet_korvikset_korvassa

Moet_korvikset

Vierailimme kesälomareissumme aikana muun muassa Ranskassa Champagnen alueella. Yksi sampanjataloista, joihin siellä tutustuimme, oli Moët & Chandon. Korvakoruihin päätyneet metallikorkit ovat peruisin tuolta reissulta. Muutamia muitakin korkkeja on tallella, mutta ne odottavat vielä pariaan.

Mukavaa alkavaa syys(loma)viikkoa kaikille!