Trikoopaita, joka selätti ompelujumin

En vielä viime viikolla olisi osannut kuvitella, että 60 cm:n trikoopalasta saisi toimistokelposen paidan aikuiseen makuun. Mutta niin siinä lopulta kävi. Ommel 2018 -tapahtumasta hankitusta peruskaavasta ja kangaspalasta syntyi trikoopaita, joka mustaan alaosaan yhdistettynä on tarpeeksi virallinen myös työpaikalle.

Tänä keväänä ja alkukesästä on sattunut ja tapahtunut. Elämää on eletty säännöllisen epäsäännöllisesti kahdella eri paikkakunnalla ja ne käsityötarvikkeet eivät tunnu ikinä olevan siinä kodissa, missä olisi aikaa tai mielenkiintoa ommella. Käsityöajasta on taistellut myös vapaaehtoistyö. Tuppauduin nimittäin tänä keväänä mukaan Ommel 2018 -ompelufestivaalin järjestäjäporukkaan ja olen hoitanut aktiivisesti tuon tapahtuman viestintää ja markkinointia huhtikuusta lähtien. Aikaa on mennyt, mutta katunut en ole pätkääkään!

Ommel 2018 -festivaali oli hurja menestys! Ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan asteli sisään jopa 3000 osallistujaa ja lähes kaikki saamamme palaute oli yltiöpositiivista. Tapahtuma oli yhteisöllinen, monipuolinen – ja no, näin puolueellisesti sanottuna ompelijan unelma. Kotimaisten kangas- ja ompelutarvikemyyjien lisäksi Espoon Opinmäki-kampuksella järjestettiin kursseja, työpajoja, luentoja ja ompelulanit. Tapahtuman synnyttämästä innostuksesta kirjoittivat myös Yle ja Sunnuntaisuomalainen. Lisää on mitä todennäköisimmin tulossa.

Pääsin myös itse ostosten makuun tapahtuman aikana. Mukaan lähti Verson Puodin Pyörre -trikoota sekä Majapuun Robotinrakentajaa, Puuhakaspaajan Noora-kaava sekä Namedin Kielo-mekon kaava. Osallistuin sunnuntaina myös Hopen työpajaan, jossa ommeltiin vähävaraisten perheiden lapsille vaatteita tapahtuman näytteilleasettajien lahjoittamista kankaista. Lahjoitukseen päätyi 100 vaatetta ja asustetta! Tuossa työpajassa painaessani suoraan tehtaalta tuodun saumurin sulavaa paininjalkaa, muistin kuinka hauskaa ompelu voikaan olla.

Niinpä jäljensin Noora-kaavan ja rukoilin, että 60 cm:n pala Pyörre-trikoota riittäisi koon 38 paitaan (samalla muuten huomasin, ettei koko 36 enää riitä minulle, o-ou!). Ja riittihän se! Yhtään ei olisi voinut olla hihoissa tai helmassa enempää pituutta. Paitaa ommeltiin pitkin öitä ja kaula-aukon kaksoinneulan tikkaus purettiin silmät ristissä kolme kertaa.

Vähän mietin etukäteen, että tuleekohan tästä kuosista kuitenkin vain kotipaita. Mutta taitaa se sitten kuitenkin toimia myös töissä mustien leveälahkeisten housujen kanssa. Me like!

Kesälomaan on enää yksi työpäivä. Entäs sulla? Lomalla aion ainakin ommella, ja paljon. Ajatuksena olisi tuhlata kaapista pois erinnäisiä herkkukankaita, joita olen suotta hillonnut hyllyillä vuodesta toiseen. Nyt on se aika, kun ne on raaskittava käyttää.

Hyvää juhannusta sateista huolimatta!

 

Mainokset

Ompelijoiden oma festivaali valloittaa Espoon

Tämä loppukevät on ollut melko hiljaista omalla käsityörintamallani. Olen kaivanut ompelukoneen esiin lähinnä muutaman korjausompelun vuoksi, ja pakannut sitten taas pois pöydältä. Mutta tälle hiljaisuudelle on hyvä syy. Olen saanut olla mukana tekemässä ensi viikonloppuna ensi-iltana saavaa ompelufestivaalia, Ommel 2018 -tapahtumaa.

Kolmen päivän päästä räjähtää. Espoon Suurpeltoon Opinmäki-kampukselle nimittäin nousee ensimmäinen suomalainen ompelufestivaali, Ommel 2018. Paikalla on yli 40 kangas- ja ompelutarvikemyyjää (tässä tapahtumassa ei myydä valmistuotteita), jotka keskittyvät kotimaiseen designiin. Se on tapahtuman teemakin. Lisäksi viikonloppuun mahtuu kattava lista kursseja, ompelulanit sekä ilmaisia työpajoja ja luentoja. Toisin sanoen kattavasti ompeluhuumaa kaikille harrastajille sekä myös niille, jotka vasta haaveilevat ompelutaidoista. Kaiken kukkuraksi tapahtuma on ilmainen.

Kenen pussiin sitten kirjoitan tapahtumasta? Omaksi ilokseni. Tapahtuman järjestäjänä toimii Ommel ry, jonka perustivat syksyllä 2017 muutama alan kotimainen yritys ja aktiivinen ompeluharrastaja. Yhdistyksen tehtävänä on edistää ompeluharrastusta ja viedä suomalaista kangasdesignia maailmalle. Samaa nimeä kantavaan tapahtumaan syntyi ajatus melkeinpä saman tien ja sitä ovat vieneet eteenpäin Ommel ry:n hallituslaiset sekä kymmenet innokkaat vapaaehtoiset, joista minä olen yksi. Tänä keväänä nimittäin haettiin Facebookissa vapaaehtoisia auttamaan tapahtuman järjestelyissä. Otin yhteyttä ja päädyin lopulta auttamaan tapahtuman viestinnässä, muun muassa Facebook-postauksissa. Eipä ole ollut sen jälkeen vapaa-ajan ongelmia, mutta hyvä niin. Olen päässyt mukaan mitä inspiroivimpaan porukkaan!

Toivottavasti näen mahdollisimman monen teistä lukijoistakin tapahtumassa! Nyt on ainutkertainen tilaisuus päästä tapaamaan muita ompeluun hurahtaneita, tekemään huippuja kangasostoksia (mukana on monta uutta tulokasta ja tiedossa heidän ensimmäisiä lanseerauksiaan), tutustumaan monenlaisiin koneisiin, materiaaleihin ja tekniikoihin sekä surruttelemaan ilman häpeää yömyöhään. Alla vielä faktatietoa tapatumasta.

Aikataulu:

Pe 8.6. klo 12-19

La 9.6. klo 10-18

Su 10.6. klo 10-16

Ompelulanit voivat jatkua aukioloaikojen jälkeenkin.

Sijainti:

Opinmäki-kampus, Suurpelto, Espoo

Osoite: Lillhemtintie 1, Espoo

Parkkitilaa on rajallisesti, joten suositellaan julkisten käyttöä. Helsingin suunnalta kannattaa saapua metro + bussi -yhdistelmällä.

Ohjelma:

Työpajat ovat ilmaisia ja niihin ei tarvitse ilmoittautua. Osallistua voi aina, kun työpajassa on tilaa. Katso millaisia työpajoja on tarjolla.

Kurssit ovat maksullisia ja niille on voinut ilmoittautua ennakkoon. Mikäli kursseilla on vielä tilaa, voi niille ilmoittautua myös paikanpäällä ja suorittaa maksun tapahtuman infoon. Tutustu kurssikattaukseen täällä.

Luennot ovat ilmaisia ja niille voi osallistua kaikki, jotka mahtuvat auditorioon. Tutustu luentoaiheisiin ja aikatauluun tätä kautta.

Ompelulaneilla ommellaan yhdessä, mutta käyttäen omia välineitä. Lanipaikka on maksullinen ja sen voi varata täällä.

Bloggaajatapaaminen järjestetään myös. Mukaan intoutuvat bloggarit kerääntyvät infopisteellä perjantaina klo 18 ja lauantaina klo 10.

Paikalla on tarjolla myös purtavaa ja hierontaa kohtuullisella hinnalla.

 

Nähdäänhän siellä? Tehdään tapahtumasta saman tien niin hieno, että se järjestetään tulevinakin vuosina ❤

Pörröä ja lämpöä – DIY chunky beanie

Olen joskus ennenkin todennut täällä blogissa, että herään toisinaan hieman myöhässä erilaisiin trendikkäisiin käsitöihin. Näin tälläkin kertaa. Samujin Chunky beanie on ollut muodissa jo parisen vuotta, mutta vasta kuukausi sitten lämpenin itse ajatukselle sellaisesta päässäni. Ohjeen löysin Novitalta ja langat lankakaupan tädin avulla Dropsilta.

Tällä viikolla pitäisi kevään alkaa, vihdoin. Tai siis yöpakkasten pitäisi väistyä ja lämpötilan pysyä läpi vuorokauden hiljalleen plussan puolella. Viime viikollakin sai jo nauttia ihanasta auringosta – voi sitä voimaa, jonka tunsin saavani valosta! Mutta mitä teenkään minä sillä hetkellä kun kevätaurinko alkaa lämmittää? Kudon itselleni villapipon!

Reilu kuukausi sitten tajusin, ettei minulla ole mustaa pipoa. Pakkohan musta on saada! Chunky beanie on ollut huippusuosittu pipomalli jo kaksi talvea, joten päätin kokeilla sellaisen tekoa tähän hätään. Ajattelin, että nopeastihan sitä nyt yhden pipon neuloo.

Netistä löytyy muutamakin erilainen ohje tämän löysän ”tattipipon” tekoon. Tässä käyttämäni ohjeen löysin selaillessani Novitan Talvi 2017-lehteä. Marssin ohjeen kanssa lähimpään lankakauppaan, jossa kaupantäti auttoi lankavalinnan kanssa. Minun toiveeni oli vain musta ja pörröinen. Langoiksi valikoituivat Dropsin Brushed Alpaca Silk ja Flora, joista jälkimmäinen tuo pipoon villan lämpöä, ensimmäinen pörröä. Molempia tarvittiin kaksi kerää.

Neulomisurakassa meni lopulta lähes kuukausi. Syytän ohutta lankaa. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa, sillä olen erinomaisen tyytyväinen lopputulokseen. Nähtäväksi jää, menettääkö tämä pipo muotonsa yhtä nopeasti kuin alkuperäiset Samujin pipot ovat käyttäjien kommenttien perusteella tehneet. Niin tai näin, toivon tämän pipomuodin jatkuvan ainakin yhden talven verran lisää.

Aurinkoa huhtikuuhun!

 

 

 

Toilettilaukku vahakankaasta

Mikä on paras kangas toilettilaukkuun tai meikkipussiin? Itse olen käyttänyt vuosia äitini minulle joululahjaksi tekemää kernikankaista toilettilaukkua. Kernikankaassa on akryylipinnoite, joka hylkii likaa ja vettä, ja on siksi helppo pitää puhtaana. Ystäväni syntymäpäivän kunniaksi pistin testiin Marimekon vahakankaan.

Ostin vuosi sitten helmikuussa puoli metriä Marimekon Tuppurainen-vahakangasta työkaverin läppäripussia varten. Tuosta ompelutyöstä ylimääräiseksi jäänyt kangaspala on pyörinyt kaapissa turhakkeena (ja voi pojat kuinka inhoankaan näitä kangaspaloja, oli kangas kuinka ihanaa tahansa). Joululahjakiireissä keksin, että vahakankaasta voisi yrittää tehdä toilettilaukun Villa & Villan ERITTÄIN toimivalla ohjeella. Tuolla samaisella ohjeella on nyt jo syntynyt lähemmäs kymmenen erikokoista pussukkaa, kuten nämä kaksi, jotka esittelin täällä blogissa 1,5 vuotta sitten.

Muita tarvikkeita tarvittiin vain vetoketju ja vuorikangas. Vahakankaan kaveriksi valitsin mustan puuvillakankaan.

Kuten muistelinkin läppäripussukan ompelusta, ei vahakangas ole kaikista mukavin ompelukangas paininlajan alla. Kankeaa ja tahmeaa. Jokainen nuppineulan jälki näkyy lopputuloksessa. Ohje on kuitenkin sen verran helppo ja minulle ennestään tuttu, että lopputulos on omaan silmään oikein kelvollinen.

Miten vahakangas sitten toimii toilettilaukussa? Valitsin vahakankaan tähän laukkuun sillä ajatuksella, että laukkua voi rauhallisin mielin kuskata mukana esimerkiksi uimahallien suihkutiloissa, eikä sisuksen kastumista tarvitse pelätä. Lian voi pyyhkäistä toilettilaukun pinnasta helposti rätillä. Miinukset: vahakangas ei tykkää kovasta konepesusta. Eli kun vuorikangas likaantuu, on ryhdyttävä nyrkkipyykille. Entä kovettuuko ja lohkeileeko vahakangas ajan mittaan? Se jää nähtäväksi.

Ja niin, siitä puolen metrin vahakangaspalasta on tullut nyt jo läppäripussukka ja toilettilaukku. Edelleen kangasta on jäljellä, siitä syntyy vielä toinen toiletti- tai meikkilaukku. Kun huolella suunnittelee ja asettelee kaavoja, niin kangasta tuntuu riittävän vaikka mihin!

 

Ystävänpäiväkortti kirjaillen

Minulla ei ole viime vuosina ollut tapana lähettää ystävänpäiväkortteja. Tai pääsiäiskortteja, nimipäiväkortteja eikä syntymäpäiväkortteja. Joulukortteja kyllä, totta kai. Toisaalta harmittaa tämä häviävä luonnonvara, konkreettiset kädessä pidettävät muistamiset. Nykyään postikortin saaminen tuntuu enemmänkin poikkeukselta ja iloiselta yllätykseltä. Siihen, iloiseen yllätykseen, pyrin tänä vuonna ystävänpäivänä.

Olen tykästynyt ideaan kirjailusta. Kerään rohkeutta aloittaa jotain isompaa kirjontatyötä, kuten farkkutakin koristelua kukkasin. Ajatuksissa on ollut, että lainaisin kirjastosta mallikirjan ja lähtisin harjoittelemaan. Onhan kirjonta valittu vuoden 2018 käsityötekniikaksikin. Tuo henkilökohtainen TO DO -listani on pitkä kuin nälkävuosi, joten katsotaan missä vaiheessa on tämän idean toteuttamisen vuoro.

Ihastuin marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Taito-lehden pisteellä järjestettyyn ompelukortti-työpajaan. Siinä sain toteuttaa sen pienen hetken kirjontaintohimojani. Kortille ompelu toi samalla pintaan lapsuuden käsityöhetket, kun jotain pahville piirrettyä kissaa on pistelty ja ommeltu tärisevin käsin tuntikaupalla. Lämmin muisto sekin. Samaiselta Taito-lehden pisteeltä ostin mukaani korttipohjia, sillä sain jo silloin marraskuisen loskan keskellä idean käyttää niitä hyväkseni ystävänpäivänä.

Valmiille korttipohjalle oli helppo pistellä esimerkiksi nastalla tai isolla silmäneulalla reikiä. Ompeluun käytin kirjontalankaa sekä ohutta puuvillaista virkkauslankaa. Tämä käsityö onnistuu varmasti myös lapsen kanssa, ja teimmekin niitä tällä viikolla myös Tyttöjen Talon kässäryhmässä, jota vedän vapaaehtoisena.

Jälleen totesin mottoni, yksinkertainen on kaunista, pätevän tähänkin.

Ja niin lähtevät kortit posteljoonin matkaan huomenna 12.2., joka on viimeinen päivä lähettää kortit ystävänpäiväksi perille.

Ihanaa ystävänpäivää teillekin lukijani ❤

 

 

Vauvan leikkipeitto: Marimekon jämäkankaista syntyy iki-ihana tilkkupeitto

Yksi mielekkämpiä harrastuksiani on poiketa kaupunkireissuilla Marimekon myymälöihin penkomaan palakangaslaatikoita. Aina nuo palat eivät ole edes esillä, mutta niitä pääsee kyllä hypistelemään kun pyytää kauniisti. Kivaa puuhaa on sen jälkeen miettiä, mitä noista paloista, pienimmistäkin, keksisi ommella. Tällä kertaa niistä syntyi tilkkupeitto kummipojalle leikkeihin.

Minulla on ollut kunnia päästä jo toisen kerran kummitädiksi, nimittäin ihanalle ystäväni lapselle viime kesästä alkaen. Tulin ensimmäisen kerran kummitädiksi heti rippikoulun jälkeen ja ehkä tuolloin en osannut vielä arvostaa kummiutta ja pientä vauvaa kuten nyt kolmikymppisenä. Kummatkin kummipoikani ovat niin rakkaita ja tärkeitä, että heitä tekisi mieli pitää hyvänä jatkuvasti. Ja näin käsityöihmisen näkökulmasta se tarkoittaa, että tekisi mieli ommella heille jatkuvalla syötöllä jotain kivaa. Tosin tuo teiniksi itsensä kasvattanut poika ei enää huoli mitä tahansa, joten olen keskittänyt huomioni tähän pienempään kaveriin.

Keksin jo viime syksynä, että haluan ommella E:lle leikkipeiton joululahjaksi. Ompelin aiemmin viime vuonna pikkuserkkuni lapselle leikkipeiton tilkuista ja sitä oli kiva tehdä – sommitella tilkkuja ja itse ompelutyökin oli kevyttä ja nopeaa. Kiertelin pitkin syksyä erinnäisten työ- ja vapaa-ajan reissujen yhteydessä Marimekon myymälöissä penkomassa palalaareja. Ystäväni tyylin tuntien luotin perinteiseen ja klassiseen musta-valkoisuuteen kangasvalinnoissa. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tämä somasti kodin sisustukseen sopiva värimaailma ei ole ehkä pienelle lapselle se kaikista mieluisin.

Musta-valkoisten Marimekko-kuosien kaveriksi valitsin koko mustan puuvillakankaan, josta pienen vauvan kuolaläiskät eivät toivottavasti erotu ihan niin selvästi. Aika nopeasti tuli kuitenkin huomattua, että koirankarvat siitä näkyvät sitäkin selvemmin. Reunan huolitteluun ostin mustaa vinonauhaa, sitä leveämpää mallia.

Tämän peiton ompeluprojekti ei kuitenkaan ollut mitään nopeaa surauttelua. 90 pientä tilkkua vielä saumuroi nopeasti kiinni toisiinsa, mutta nurjan puolen kiinnittäminen väliin tuleviin levyvanuihin sekä tilkkukankaaseen tuotti päänvaivaa. Halusin lisätä ylä- ja alapuolen väliin kaksinkertaisen levyvanun (150 g), jotta peiton päällä voisi huoletta leikkiä lattialla talvellakin. Peitosta tuli näin lopulta aika muhkea. Muutaman kokeilun jälkeen päädyin ompelemaan tilkkujen risteyskohtiin (joka toiseen) rastin, joka pitää eri kerrokset kiinni toisissaan.

Maltti oli aika kortilla viimeisessä työvaiheessa, eli vinonauhan ompelussa. Se osa peitosta ei ehkä kestä tarkempaa tarkastelua, mutta yleisilmeeseen olen oikein tyytyväinen.

Tuo pieni, ihana poika ei pysynyt valokuvauksen aikana paikoillaan sekuntiakaan. Hän on hän ❤

 

 

Neljä villasukkamallia: Villasukat koko perheelle

Sukkien neulominen on vaan niin kivaa. Koko viime syksyn ja tämän talven on tehnyt mieli neuloa sukkia, pelkkiä sukkiä. Syksyllä sukkia päätyi myös lahjoitukseen. Aloin jo hyvissä ajoin lokakuun lopulla neulomaan sukkia myös pukinkonttiin. Suunnitelmissa oli lahjoa sukilla koko miehen perhe, mutta aivan en ehtinyt suunnitelmissani maaliin asti. Onneksi lahjoja voi antaa joulun jälkeenkin.

Tässä tämän joulun neljä erilaista villasukkamalliani:

1. Ensimmäiset lahjasukista lähtivät syntymään, kun lainasin syksyllä sienimetsään Jaanan saappaita. Silloin pääsin vakoilemaan Jaanan jalannumeron: 38. Halusin vuosien jälkeen kokeilla jälleen mieleeni painunutta Novitan palmikkosukkien ohjetta. Edelliset neuloin viisi vuotta sitten, nekin joululahjaksi.

Ja kyllä, edelleen sukista tulee tuolla ohjella kauniit ❤

2. Käsityöihmiset ovat jo muutaman vuoden ihastelleet Niina Laitisen sukkaohjeita. Minä olen vasta viime kuukausina herännyt tutustumaan Niinan mainioihin malleihin. Selailin Niinan verkkokauppaa ja päätin tilata vuoden 2016 sukkakalenterin, jonka sai vaivaisella neljällä eurolla. Halusin erityisesti tämän ohjepaketin, koska olin muiden neulojien kuvista tykästynyt Soulmates-sukkien aaltoilevaan kuvioon.

Nämä sukat voisin tehdä vielä tänä keväänä itsellenikin.

3. Kolmannet sukat olivat reissukäsityöni. Niitä neulottiin junamatkalla Oulusta Kuopioon ja sieltä edelleen Tampereelle. Sukat valmistuivat lopulta Singaporen lämmössä.

Tämäkin ohje on Niina Laitisen käsialaa, ja tuota mallin lehtikuviota olenkin halunnut koittaa jo tovin. Mallin nimi on Alla koivupuun ja ohje löytyy Novitan sivuilta.

4. Myöhästyneiksi joululahjoiksi jäivät kahdet samalla ohjeella neulotut miesten sukat. En ole kovin paljoa neulonut miesten sukkia, koska niissä ei yleensä pääse revittelemään väreillä tai kuvioilla. Muistin kuitenkin, että ystäväni oli muutama vuosi sitten kutonut tällä Novitan ohjeella sukat ja ollut tyytyväinen lopputulokseen. Omiin sukkiini lisäsin joustinneulosta nilkan kohdalle, jotta sukat pysyvät paremmin jalassa kovassakin käytössä.

Nämä oli helpot ja nopeat!

 

Käytin lankana kaikissa sukissa Novitan 7 veljestä, paitsi vihreissä Alla koivupuun -sukissa testasin ensimmäistä kertaa Novitan Nordic woolia, joka on 100 % villaa.

Ja vielä loppuun: Sukkien oikean koon arviointiin olen hyödyntänyt tätä Kodin kuvalehden kokotaulukkoa.

Lämmintä tammikuun loppua!