Basic bomber – takki joka lähtöön

Bomber-takki

Kuulkaas, Eurokankaan palalaarista löytyi taas mielettömiä juttuja. Kohokuvioiset trikoot toivat oitis mieleeni tämän pusakan, jonka kaavan totesin jo viime kesänä toimivaksi. Parhaita ovat juuri tällaiset kauppakäynnit, jolloin joku kangas nostaa suoraan silmiesi eteen valmiin vaatteen.

Suomen kesässä tuntuu olevan ongelmia kylmyyden kanssa. Vuosi sitten ompelin kesätakin, koska lyhyillä hihoilla ei vain tuntunut pärjäävän. Tuo kukkatakki on ollut ahkerassa käytössä, mutta kaikessa värikkyydessään se ei oikein sovi jokaiseen asuun. Siksi tarvitsin mustan joka tilanteen bomberin.

En tehnyt tähän takkiin vuorta, joten se oli nopea saumuroida valmiiksi. Ennen juhannusta valmistunut takki on nyt jo ollut kovassa käytössä ja kiertänyt kesälomareissulla Indonesiassa asti. Se tuntuu sopivan supermoneen tilanteeseen! Toivotaan kuitenkin, ettei sitä enää tarvitsisi lämpötilojen puolesta käyttää ennen syyskuuta.

Ihanaa kesää!

Bomber

Basic_bomber

Bomber_takki_henkarissa

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Basic bomber – takki joka lähtöön

  1. Tämä on kyllä tosi kivan näköinen, niinkuin myös kukkaversio! Mitä luulet, toimisiko tämä pusakka trikoosta tehtynä? On yksi trikookangas joka tuli heti mieleen kun näin tämän mallin 🙂

    • Kiitos Jenni! Muistaakseni ohjeen alkuperäinen takki oli tehty jostain satiinin tyylisestä kankaasta, joten uskoisin, että kevyempikin kangas toimii. Ohuemmalle trikoolle tekisin kyllä ehkä vuorillisen version, jotta muoto pysyy jämäkkänä. Toivottavasti toimii! 🙂

  2. Paluuviite: Kultainen bomber-takki | Ystäväni neula ja lanka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s