Yksi mielekkämpiä harrastuksiani on poiketa kaupunkireissuilla Marimekon myymälöihin penkomaan palakangaslaatikoita. Aina nuo palat eivät ole edes esillä, mutta niitä pääsee kyllä hypistelemään kun pyytää kauniisti. Kivaa puuhaa on sen jälkeen miettiä, mitä noista paloista, pienimmistäkin, keksisi ommella. Tällä kertaa niistä syntyi tilkkupeitto kummipojalle leikkeihin.
Minulla on ollut kunnia päästä jo toisen kerran kummitädiksi, nimittäin ihanalle ystäväni lapselle viime kesästä alkaen. Tulin ensimmäisen kerran kummitädiksi heti rippikoulun jälkeen ja ehkä tuolloin en osannut vielä arvostaa kummiutta ja pientä vauvaa kuten nyt kolmikymppisenä. Kummatkin kummipoikani ovat niin rakkaita ja tärkeitä, että heitä tekisi mieli pitää hyvänä jatkuvasti. Ja näin käsityöihmisen näkökulmasta se tarkoittaa, että tekisi mieli ommella heille jatkuvalla syötöllä jotain kivaa. Tosin tuo teiniksi itsensä kasvattanut poika ei enää huoli mitä tahansa, joten olen keskittänyt huomioni tähän pienempään kaveriin.
Keksin jo viime syksynä, että haluan ommella E:lle leikkipeiton joululahjaksi. Ompelin aiemmin viime vuonna pikkuserkkuni lapselle leikkipeiton tilkuista ja sitä oli kiva tehdä – sommitella tilkkuja ja itse ompelutyökin oli kevyttä ja nopeaa. Kiertelin pitkin syksyä erinnäisten työ- ja vapaa-ajan reissujen yhteydessä Marimekon myymälöissä penkomassa palalaareja. Ystäväni tyylin tuntien luotin perinteiseen ja klassiseen musta-valkoisuuteen kangasvalinnoissa. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tämä somasti kodin sisustukseen sopiva värimaailma ei ole ehkä pienelle lapselle se kaikista mieluisin.
Musta-valkoisten Marimekko-kuosien kaveriksi valitsin koko mustan puuvillakankaan, josta pienen vauvan kuolaläiskät eivät toivottavasti erotu ihan niin selvästi. Aika nopeasti tuli kuitenkin huomattua, että koirankarvat siitä näkyvät sitäkin selvemmin. Reunan huolitteluun ostin mustaa vinonauhaa, sitä leveämpää mallia.
Tämän peiton ompeluprojekti ei kuitenkaan ollut mitään nopeaa surauttelua. 90 pientä tilkkua vielä saumuroi nopeasti kiinni toisiinsa, mutta nurjan puolen kiinnittäminen väliin tuleviin levyvanuihin sekä tilkkukankaaseen tuotti päänvaivaa. Halusin lisätä ylä- ja alapuolen väliin kaksinkertaisen levyvanun (150 g), jotta peiton päällä voisi huoletta leikkiä lattialla talvellakin. Peitosta tuli näin lopulta aika muhkea. Muutaman kokeilun jälkeen päädyin ompelemaan tilkkujen risteyskohtiin (joka toiseen) rastin, joka pitää eri kerrokset kiinni toisissaan.
Maltti oli aika kortilla viimeisessä työvaiheessa, eli vinonauhan ompelussa. Se osa peitosta ei ehkä kestä tarkempaa tarkastelua, mutta yleisilmeeseen olen oikein tyytyväinen.
Tuo pieni, ihana poika ei pysynyt valokuvauksen aikana paikoillaan sekuntiakaan. Hän on hän ❤
Ystäväni neula ja lanka 