Neljä villasukkamallia: Villasukat koko perheelle

Sukkien neulominen on vaan niin kivaa. Koko viime syksyn ja tämän talven on tehnyt mieli neuloa sukkia, pelkkiä sukkiä. Syksyllä sukkia päätyi myös lahjoitukseen. Aloin jo hyvissä ajoin lokakuun lopulla neulomaan sukkia myös pukinkonttiin. Suunnitelmissa oli lahjoa sukilla koko miehen perhe, mutta aivan en ehtinyt suunnitelmissani maaliin asti. Onneksi lahjoja voi antaa joulun jälkeenkin.

Tässä tämän joulun neljä erilaista villasukkamalliani:

1. Ensimmäiset lahjasukista lähtivät syntymään, kun lainasin syksyllä sienimetsään Jaanan saappaita. Silloin pääsin vakoilemaan Jaanan jalannumeron: 38. Halusin vuosien jälkeen kokeilla jälleen mieleeni painunutta Novitan palmikkosukkien ohjetta. Edelliset neuloin viisi vuotta sitten, nekin joululahjaksi.

Ja kyllä, edelleen sukista tulee tuolla ohjella kauniit ❤

2. Käsityöihmiset ovat jo muutaman vuoden ihastelleet Niina Laitisen sukkaohjeita. Minä olen vasta viime kuukausina herännyt tutustumaan Niinan mainioihin malleihin. Selailin Niinan verkkokauppaa ja päätin tilata vuoden 2016 sukkakalenterin, jonka sai vaivaisella neljällä eurolla. Halusin erityisesti tämän ohjepaketin, koska olin muiden neulojien kuvista tykästynyt Soulmates-sukkien aaltoilevaan kuvioon.

Nämä sukat voisin tehdä vielä tänä keväänä itsellenikin.

3. Kolmannet sukat olivat reissukäsityöni. Niitä neulottiin junamatkalla Oulusta Kuopioon ja sieltä edelleen Tampereelle. Sukat valmistuivat lopulta Singaporen lämmössä.

Tämäkin ohje on Niina Laitisen käsialaa, ja tuota mallin lehtikuviota olenkin halunnut koittaa jo tovin. Mallin nimi on Alla koivupuun ja ohje löytyy Novitan sivuilta.

4. Myöhästyneiksi joululahjoiksi jäivät kahdet samalla ohjeella neulotut miesten sukat. En ole kovin paljoa neulonut miesten sukkia, koska niissä ei yleensä pääse revittelemään väreillä tai kuvioilla. Muistin kuitenkin, että ystäväni oli muutama vuosi sitten kutonut tällä Novitan ohjeella sukat ja ollut tyytyväinen lopputulokseen. Omiin sukkiini lisäsin joustinneulosta nilkan kohdalle, jotta sukat pysyvät paremmin jalassa kovassakin käytössä.

Nämä oli helpot ja nopeat!

 

Käytin lankana kaikissa sukissa Novitan 7 veljestä, paitsi vihreissä Alla koivupuun -sukissa testasin ensimmäistä kertaa Novitan Nordic woolia, joka on 100 % villaa.

Ja vielä loppuun: Sukkien oikean koon arviointiin olen hyödyntänyt tätä Kodin kuvalehden kokotaulukkoa.

Lämmintä tammikuun loppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s