Pitsipaita puistoon ja toimistoon

Mulla on ollut kahden viikon sisällä kaksi onnellista kangaskauppahetkeä. Toinen oli sunnuntaipäivä, jolloin mies heitti minut Itäkeskukseen, jossa sain kiertää Eurokankaassa ihan kaikeassa rauhassa 1,5 tuntia. Toinen oli eräs torstai-ilta työmatkalla, kun ystävä autoili minut ensivisiitille Ottobre Outletiin Paimiossa. Onnellisuus syntyy tietysti kiireettömyydestä ja positiivisista yllätyksistä, jotka päätyvät ostoskassiin.

Vierailu Itäkeskuksen Eurokankaaseen poiki poikkeuksellisia löydöksiä ehkäpä siksi, etten ollut käynyt tuossa liikkeessä ennen. Helsingin keskustan myymälä on tuttuakin tutumpi ja sieltä on oppinut löytämään haluamansa melko nopeasti. Itäkeskuksen myymälässä päädyin vaeltamaan jokaisen pöydän ja hyllyn äärelle, kun en tiennyt täysin mitä on missäkin. Juuri siksi päädyin myös valkoisen Brodyyri-organzapakan äärelle, jonka olisin keskustan liikkeessä ohittanut liian juhlallisena kankaana.

Nähtynäni tämän kukkakuviollisen kankaan, nousi heti mieleeni yksi lempipaidoistani, Samujin Soma. Sen ”laatikkomalli” voisi hyvinkin toimia tämän kankaan kanssa! Kotona kopioin kaavan paidasta, muokkailin hieman ja leikkasin organzan. Hihoista ei valitettavasti tullut yhtä pitkiä kuin Somassa, koska kangas loppui hieman kesken. Myöskään ompelu ei ollut mitään kaikista mukavinta, koska kankaassa olevien kukkien ommelpistot jäivät koko ajan paininjalkaan kiinni. Lopputulokseen olen kuitenkin melkoisen tyytyväinen!

Paita sopii varmasti kesällä sekä toimistoon että illanviettoon riippuen siitä mihin yhdistän sen. Käytännöllisyys kunniaan!

 

 

 

Ainiin. Blogissa on ollut hiljaista viime viikkoina ihan syystä. Olen nimittäin touhuammassa sivustouudistuksen parissa. Uutukainen blogi (ja uusi osoite) näkee päivänvalon ihan pian. Stay tuned ja nauti kesästä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s