Leikkipeitto tilkuista pikku prinsessalle

vauvan_leikkipeitto

Aurinko on paistanut viime päivinä niin kauniisti, että toive keväästä alkaa väreillä ilmassa. Kylmä ja pakkanen eivät haittaa, kunhan aurinko paistaa. Mikä väri sinulle tulee mieleen keväästä? Minulle kevätväri on keltainen.

Vierailin pikkuserkkuni luona Jyväskylässä viime viikolla. Hänelle syntyi jouluna pieni prinsessa ja pohdin jo hyvissä ajoin etukäteen, mitä voisin viedä tuliaisiksi. Salapoliisityön seurauksena sain selville, että pikkuserkkuni haluaa sisustaa makuuhuonettaan keltaisen, mustan ja valkoisen sävyillä. Ja voi kuinka tuo huone näyttikään keväiseltä keltaisissa verhoissaan! Olin luvannut ommella hänelle tyynynpäällisen tai kaksi noissa kolmessa värissä sekä lisäksi vauvan pinnansängyn päälle sävysävyyn sopivan peiton.

Kaapistani löytyi valmiiksi vaikka mitä musta-valkoista sekä sattumalta myös keltainen puuvillakangas. Tyynynpäälliset saivat jäädä myöhemmäksi, kun innostuin leikkelemään neliöitä tilkkupeittoa varten. Suurin työ peitossa tuntui kuitenkin olevan peiton ns. nurjalla puolella, johon tikkasin neliöitä samalla kun kiinnitin levyvanua kiinni.

Muuten, huomio levyvanusta: Tiesitkö, että levyvanun leikkaaminen tylstyttää saksia? Kannattaa siis valita jotkut muut kuin ne parhaat kangassakset. Ja vinkki ompeluun: Aloita tikkaaminen työn keskiosasta, jolloin vältät kankaan ”kumpuilun”.

Peiton viimeistely (niinkuin niin moni muukin käsityö) jäi viimeiseen iltamyöhään enkä ole oikein tyytyväinen vinonauhan tikkiin. Muuten lopputulos oli oikein freesi!

Peitossa olevat kuviokankaat ovat Marikomekolta, Muovolta ja Annolta. Yksiväriset puuvillakankaat, vinonauha sekä levyvanu Eurokankaasta.

tilkkutyo

 

leikkipeitto

 

tilkkupeitto

Advertisement

Virkattu kolmiopeitto

Kolmiopeitto_ulkona

Tuntuu, että aina on joku ikuisuusprojekti päällä. Yleensä se on joku neulomisprojekti, villatakki tai tilkkupeitto. Ne vaivaavat, ahdistavat eivätkä valmistu ikinä. Paitsi joskus, sitten ikuisuuden päästä.

Tällä viikolla sain valmiiksi tämän vuoden ikuisuusprojektini, joka alkoi jämälankojen tuhoamisena vuoden alussa. Toissa vuonna virkatusta Maija-peitosta jäi paljon ylimääräistä Novitan Miami-lankaa, josta halusin päästä eroon. Päätin etten osta yhtään uutta kerää tähän, mutta lopulta jouduin ostamaan kaksi.

Tässä virkatussa kolmiopeitossa on yhteensä 54 kolmiota ja aika monta eri väriä. Vielä on pohdinnassa mitä tekisin peitolle, ehkäpä uskaltaudun laittaamaan sen myyntiin. Voi kun saisin aikaiseksi liittyä johonkin verkkokauppaan myymään käsitöitäni. Onko teille suosituksia mihin?

Kolmiot_lahikuva

 

Kolmiopeitto

 

 

Kolmiopeitto_lahikuva

Virkattu_kolmiopeitto

 

Uusi ikuisuusprojekti: virkatut kolmiot

Virkatut_kolmiot

Mitä olisikaan käsityöhullun arki ilman yhtä jatkuvaa ikuisuusprojektia? Onhan sellainen aina oltava. Sain vastikään valmiiksi edellisen ikuisuusprojektin, villatakin, jota kudoin 1,5 vuotta (josta tulikin mieleeni, että tuo villatakki on vielä esittelemättä täällä blogissa). Tuli siis pakottava tarve saada uusi ikuisuusprojekti tulille.

Blogiani pidempään seuranneet muistavat varmaan, että pidän virkattujen vilttien tekemisestä. On tullut tehtyä plussa-viltti isoäidinneliöistä ja kaksi kuusikulmiovilttiä (itselle ja ystäväpariskunnalle). Ja ai niin, tein myös ystävieni vauvalle Maija-peiton kastelahjaksi. Ihastuin jo viime syksynä Roosan Pientä kivaa -blogin virkattuun kolmiopeittoon ja päätin siitä tulevan seuraavan projektini. Roosan ohjeiden avulla opettelin myös tuon tekniikan kolmioiden virkkaamiseen.

Lankana käytän Maija-peitosta jäänyttä Novitan Miami-lankaa. Katsotaan kuinka pitkälle selviän jämillä. Vielä aika montaa palaa virkattavana.

 

Virkatut_kolmiot2

Virkatut_kolmiot3

Virkatut_kolmiot4

Maija-peitto

Matkakäsityöni on valmis. Pitkitin ja vetkutin sitä hieman, sillä viimeistely oli papin sanoista kiinni, kirjaimellisesti. Matkakäsityöni oli nimittäin vaunupeitto (tai mihin käyttötarkoitukseen ystäväni sen sitten laittaakaan) ystäväpariskunnan heinäkuussa syntyneelle pikkuprinsessalle. Prinsessa sai viime sunnuntaina nimen Maija ja niinpä peitto sai viimesitelynsä eilen ja tänään.

 

maija-peitto_palaset

Maija-peitto_valmis

Kyllä, jälleen yksi tilkkupeitto. Näitä on vain niin mukava tehdä, varsinkin tällaisen reissaavan ihmisen kuin minä. Idean peittoon sain Näpertäjän sateenkaaripeitosta. Paloja virkkasin yhteensä 24 kpl. Palojen ja värien järjestelyssä tosiaan oli miettimistä. Onneksi tämä oli pieni ja nopea peitto tehdä. Ja hei, alkuperäinen ohje tilkkuihin löytyy Gingerbread Ladyn blogista. Itse käytin tarjouksessa olleita Novitan Miami-lankoja, jotka ovat ihanan pehmoisia ja makean värisiä. Palojen yhdistämisen jälkeen virkkasin mukaan vielä piparireunuksen. Helppoa ja hauskaa! Prinsessa saa peittonsa viikon päästä.

Maija-peitto

Maija-peitto_lahikuva

Maija-peitto_teksti

Maija-peitto_piparireunus

Maija-peitto_lahjapaketti