vapaaehtoistyö | Ystäväni neula ja lanka

Tänä vuonna, ja aivan erityisesti tänä syksynä, olen tykännyt kutoa villasukkia. Lankakorissa on jo kahden vuoden ajan ollut keskeneräinen villapaita ihanasta alpakkalangasta, mutta en pysty lopettamaan sukkien kutomista. Toisaalta sukkien tarvitsijoita riittää enemmän kuin ehdin neuloa.

Alkusyksy on ollut hurjan kiireistä aikaa töissä. Olen tehnyt pitkiä päiviä ja työreissuja, joka tarkoittaa sitä, ettei käsitöille ole ollut niin paljoa aikaa kuin toivoisin. Ompelu on jäänyt lähes kokonaan. Sukkapuikot ja lankakerä on sen sijaan helppoa ottaa mukaan junamatkoille ja hotellihuoneisiin. Sukkaa kutoessa unohtuu hetkeksi kiire ja stressi.

Omat sukkavarastot ovat jo täynnä. Niin on meidän muunkin perheen, onhan myös äitini ja mummini ahkeria kutomaan. Suurimman osan ystävistäni olen lahjonut sukilla; eräs ystäväni kokosi lauantai-illan vietossa olohuoneen lattialle kaiken mitä olen hänelle koskaan neulonut. Vuori oli aikamoinen. Hän pärjää sillä varastolla luultavasti loppuelämänsä.

Tätä taustaa, nimittäin villasukkien yltäkylläisyyttä, vasten ajateltuna minua jaksaa aina yllättää se, kuinka moni on vailla villasukkia. On perheitä ja sukuja, joissa vain isoäiti on kutonut, eikä tuo taito ole periytynyt seuraaville sukupolville. Oman asuinalueeni Facebook-myyntiryhmässä villasukat menevät kuin kuumille kiville. Kun mummon kutomat villasukkavarastot on kulutettu loppuun, ei ole enää paikkaa mistä saisi kunnon sukat, sanotaan.

Sitten on niitä, joiden elämässä on puutteita muistakin perustarpeista kuin lämpimistä varpaista. Pienellä teolla, parilla täysvillaisia sukkia, voi vähentää takkaa toisen harteilta.

Tälle yhtälölle, minun hillittömälle sukkien kutomishimolle ja sukkia kipeästi kaipaaville löytyy onneksi helppoja ratkaisuja. Ilmoittauduin parisen viikkoa sitten mukaan OP Ryhmän Hiiop-palvelussa mukaan projektiin, jossa kudotaan villasukkia SOS-lapsikyliin. Kuinka kivaa! Minä pääsen eroon jämälangoista, saan rentoutuneen mielen kutimet käsissä ja mikä parasta, joku sukkia todella kaipaava saa lämpimät varpaat ja mielen.

Sukkakeräyksiä on toki jatkuvasti muitakin. Suomi 100 -vuonna kaikille vastasyntyneille on lahjoitetaan sairaalassa sinivalkoiset villasukat. Myös veteraaneille on tänä vuonna ahkeroitu sukkia. Neulomuksia otetaan vastaan lastensairaaloihin, tähän löytyy Facebookista omat ryhmänsä. Ottajia riittää, joten kutoa saa!

Reilun viikon päästä 17.10. vietetään asunnottomien yötä eri puolilla Suomea. Aion itse viedä äitini kutomia miesten villasukkia keräykseen Malmin kirjastolle. Katso täältä lisää ja osallistu auttamiseen.

Kirpsakoita ja aurinkoisia syysaamuja kaikille!

Käsityöfanaatikkona tuntuu aika olevan aina kortilla. Koskaan ei saa tehdä tarpeeksi pitkään, tarpeeksi huolella. Illat venyvät, kun haluaisi saada kudottua sen sukan loppuun tai ommeltua mekon päälle seuraavaksi päiväksi. Ja aina ne jää lopulta kesken, ainakin minulla.

Elämässä tuntuu muutenkin olevan aika aina kortilla. Priorisointikysymyshän se vain on, minullekin sanotaan usein. Ja niinhän se onkin. Mutta kun haluaisi tehdä niin paljon, kokeilla eri juttuja. Jostain täytyy aina osata myös luopua.

Työnantajani teki hienon lupauksen viime jouluna: emme lähetä joulutervehdyksiä, vaan suuntaamme resurssit vapaaehtoistyöhön. Tänä vuonna jokainen työntekijämme saa tehdä kaksi päivää vapaaehtoistyötä työajalla. Itselläni nousi heti ajatus, että haluan tehdä jotain nuorten, mieluiten tyttöjen, hyväksi.

Kesällä googlailin vapaaehtoistyönmahdollisuuksia ja päädyin Helsingin Tyttöjen Talon sivuille. Siinä se oli! Haastattelun jälkeen päädyin tekemään syyskuussa kaksi työpäivää Tyttöjen Talon uusissa tiloissa Hämeentiellä. Tilojen avajaisissa vedin askartelupajaa, jossa koristelimme tulitikkurasioista. Muuna aikana juttelin, pelasin ja ompelin tyttöjen kanssa. Mahtava paikka! Bloggasin aiheesta myös työnantajani verkkosivuilla.

Kokemukseni johti myös siihen, että ilmoittauduin vetämään Tyttöjen Talolla kädentaitojen ryhmää kerran viikossa jouluun saakka. Tiistai-iltaisin askartelemme ja ompelemme 1,5 tuntia vaihtelevin teemoin. Takana on nyt kaksi ohjauskertaa, joilla olemme tehneet heijastinaskartelua sekä nahkakoruja. Ensi viikolla suunnitelmissa on tehdä soodataikinasta koristeita.

Ja voi kuinka hyvä mieli siitä tuleekaan! En olisi uskonut, että tämä mahtuu aikatauluihini, mutta niin vaan se on sinne sullottu. Tuntuu tosi tärkeältä jutulta tällä hetkellä. En luultavasti olisi saanut aikaiseksi ryhmän perustamista ilman työnantajani tarjoamaa mahdollisuutta, joten täytyy olla kiitollinen myös siihen suuntaan.

Suosittelen vapaaehtoistyön kokeilemista lämpimästi! Siitä tulee vaan niin hyvä mieli.