No huh huh! Vuoden tärkein ja odotetuin viikonloppu takana, ainakin siis minulla. Tampereen Messu- ja urheilukeskukseen (tuttavallisemmin Pirkkahalliin) kerääntyi viikonlopun aikana lähes 45 000 ihmistä Euroopan suurimpaan käsityöalan messutapahtumaan, Suomen Kädentaitoihin. Minä vierailin siellä lauantaina yhdessä äitini kanssa, niin kuin on ollut perinteenä jo lähes 10 vuoden ajan.
Tänä vuonna hain itselleni blogistipassin, jolla pääsin maksutta nauttimaan messutunnelmasta. Hieno etuoikeus! Tuolla lipun hinnallahan sain itselleni jo vaikka mitä tavaraa 😀 Messuperinteet ovat meillä äidin kanssa niin vahvat, että hallit on kierrettävä joka ikinen kerta samassa järjestyksessä, eväänä oltava samat ruuat ja ne on syötävä samassa kohdassa C-hallin katsomossa. Näistä ei luovuta toivottavasti koskaan.
Ystäväni vieraili messuilla jo perjantaina ja nimesi himmelit tämän vuoden jutuksi. Perjantai-iltana mietin jo hieman kauhuissani, että taasko kirjoitan himmeleistä. Muistelen kirjoittaneeni niistä jo ainakin 2015 ja 2014. Päätin siis jo hieman etukäteen, että kiinnitän tietoisesti huomioni tänä vuonna johonkin muuhun. Mutta olivathan ne hienoja, erityisesti nämä Ylen sivuillekin päässeet valohimmelit.
Vaikka messuilla tulee useasti käytyä niillä perinteisillä tiskeillä, niin suola löytyy uusista jutuista. Mieltäni piristivät eristyisesti Taikaviitan huopakruunut, Hiekkakakun kierrätetystä paperimassasta valmistetut korvapuustikorut (teki mieli puraista!), Taikatukka Metsämielen norppafiguurit, Saara Ruskolan pullokorkeista taotut korvikset sekö Butoni Designin korut. Näistä ainoastaan viimeiset lähtivät mukaani, muut herättivät helliä tunteita ja lompakon puristamista rystyset valkoisina.
Ihania kankaita löytyi niin Verson Puodin, Metsolan, Paapiin kuin monen muunkin pöydältä, mutta tänä vuonna sain hillittyä itseni. En ostanut nimittäin lainkaan kangasta tai lankaa! Ostoskassiin päätyi Butoni Designin korvisten lisäksi askartelupillejä himmeleihin, Helmi Sirolan joulukortteja, vinonauhaa, helmiä, Teippitarhan teippejä sekä R/H Studion mekko pikkujouluihin. Mekkoon meni suurin osa rahoista, mutta muuten osasin olla yllättävänkin maltillinen.
Huoh, jälleen vuoden odotus! Odotusta helpottamaan ajattelin harkita Tukholman alkuvuoden (17.-19.2.) käsityömessuille osallistumista. Josko merisää olisi silloin suosiollisempi kuin pari vuotta sitten syksyllä.