Animointia

Olen päivätyöni yhteydessä tehnyt useita animaatioelokuvia lasten kanssa. Animaatioita on tehty niin valmiista leluista ja taustoista kuin itse tehdyistä savi-, huopa, paperi- pahvi- yms. hahmoista. Projektit tuntuvat olevan aina yhtä hauskoja sekä lasten että aikuistenkin mielestä. Tänä syksynä sain tehtäväkseni vetää Movie maker -koulutuksen työpaikallamme. Movie maker on Windowsin ilmaisohjelma, jonka avulla pystyy helposti ja nopeasti tekemään elokuvia ja eläväisiä esityksiä valokuvista ja videoista. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen yksinkertainen ja kevyt ohjelma, joten Warner Bros. -tasoisia filmejä on turha odottaa. Mutta varsinkin lapsille ensimmäiseksi kosketukseksi elokuvantekoon se sopii hyvin.

Päätin yhdistää koulutusta suunnitellessani huvin ja hyödyn. Olen valmistumassa lähiviikkoina maisteriksi ja lisäksi muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Näitä molempia, sekä lisäksi pikkujouluja, aion juhlistaa uudessa kodissani joulukuun alussa. Niinpä päätin tehdä koulutukseen esimerkkielokuvaksi kutsukorttina toimivan animaatioelokuvan.

Tälläisen animaation tekemiseen kuluu aikaa ja hermoja. Askartelimme työkaverini kanssa yhdessä kaikki animaatioelokuvaassa käytettävät hahmot ja kirjaimet. Askartelutyön jälkeen vaaditaan pitkäjänteisyyttä kuvaussessiossa: elokuvaa varten kuvasimme web-kameralla liki 400 kuvaa. Hahmoja liikutellaan muutamia millejä kerrallaan, jotta liikkeeistä saadaan sulavia. Elokuvassa taustana käytimme A3-kokoista mustaa kartonkia.

Lopputulos on mielestäni ihan hauska. Koska web-kameran kuvanlaatu ei ole kovin kummoinen eikä kuvauspaikkamme valaistus ollut täysin kuosissa, käytin koko elokuvassa tehosteena vanhan filmin tyylistä rakeisuutta.

Katso valmis tuotos täältä.

Teille rakkaat lukijat lisäksi tiedoksi, että jään nyt kuukauden päivitystauolle. Seuraavan kerran kuulette minusta marraskuun lopulla, jolloin kerron teille balilaisista perinnekäsitöistä.

Advertisement