Olen jo pitkään suunnitellut uudelleenkäyttäväni vanhat videonauhat jotenkin. Vanhempieni luota löytyy iso kasa niin valmisvideoita kuin äänitettyjä vhs-kasettejakin. Vihdoin sain ryhdyttyä toimeen: aukasin ja purin kymmenkunta videokasettia ja otin niistä nauhakelat talteen. Yhdessä kelassa on aivan valtavasti nauhaa! Siinä meni palasiksi lapsuuden rakkaat Tuhkimo-, Väiski Vemmelsääri- ja Kiviset ja Soraset -videot.

Googlailin hieman mitä ihmiset ovat näistä tehneet. Virkkaaminen tuntuu olevan muiden mielestä hankalaa, mutta sitäkin aion vielä testata. Kuitenkin jo parisen vuotta minulla on ollut mielessä ajatus, että käyttäisin nauhaa kuteena kangaspuissa ja tekisin siten nauhasta esimerkiksi kassin.
Niinpä varasin Tampereella käsi- ja taideteollisuuskeskuksesta Verkarannasta poppanapuut yhdeksi päiväksi. Verkaranta sijaitsee aivan Tampereen keskustassa upealla paikalla kosken rannalla. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsee taitopaja, jonka ikkunoista voi seurata veden virtaamista samalla kun paukuttelee mattopuita. Kahvitaukoa voi pitää ulkoterassilla, joka on rakennettu kosken päälle.


Päivähinta oli 7,50 euroa ja poppanapuissani loimen metrihinta 6 euroa. Kalliiksi työ ei siis tullut. Käytin vhs-nauhan kaverina kuteena mustaa kalastajalankaa joka toisella kerroksella. Aikaa minulla oli rajatusti tehdä työtä: noin neljässä tunnissa ehdin tehdä vain 36 cm kangasta. Homma sujui hyvin ja ilman ongelmia. Reunoista ei tullut kovin siistit, mutta ei se mitään, sillä reunat peittyvät muutenkin saumoihin kun ompelen kangasta. Lisäksi kiristimen kanssa saa olla aika tarkka, sillä vhs-nauha katkeaa helposti reunoista kun sitä pingottelee paikoilleen.
Yhdestä kelasta tulee valtavasti nauhaa sukkulaan eikä minun tämän kertaiseen työhön kulunut kuin ehkä puolet yhden kelan nauhasta. Toivottavasti ehtisin siis varailla poppanapuita joku toinenkin päivä. Tämänkertaisesta tekeleestä riittää kangasta ehkäpä vain kirjekuorilaukkuun.


Millaisia kokemuksia teillä muilla on tämän materiaalin uudelleenkäyttämisestä?