Mekkotehtaan Ruut

Ostin itselleni kesän alkajaisiksi Mekkotehdas aikuisille -kirjan. Minä niin kuin moni muukin ompeluintoinen on varmaan vuosia harmitellut ettei Mekkotehtaan ihania mekko-ohjeita ole ollut tarjolla aikuisille. No nyt on! Ja kunnon ompeluohjeiden kera (käsityölehtien ”ammattiohjeista” ei tällainen maallikko-ompelija ota aina ihan selvää), joilla syntyy jälkeä ilman hermojen menetystä.

Kirja on siis poltellut pöydällä jo kesäkuun alusta ja ompelukankaita pinosin myös viereen ison kasan odottamaan loman alkamista. Ja nyt on loma! Ensimmäisiä valmistuneita ompeluksia oli tämä Mekkotehtaan Ruut-mekko. Yksinkertainen ja nopea ommella ja sopii niin rannalle kuin illanistujaisiinkin. Kankaana käytin jo viime kesänä Eurokankaan palalaarista löytynyttä ilmavaa ja hieman läpikuultavaa puuvillakangasta.

Suomen kesä ei ole ollut säiden puolesta kummoinen, joten mekko tuli kuvattua Kreetan lämmössä. Jos joku vielä miettii, että missä se aurinko luuraa, niin suosittelen aloittamaan etsimisen sieltä. Viikossa ehti saada tuhdin annoksen valoa, lämpöä ja ruskettunutta ihoa. Mieli lepää vieläkin katsellessa kuvia turkoosista vedestä ja pilvettömästä taivaasta. Toivotaan vielä sitä aurinkoa tänne Suomeenkin!

Lämmintä lauantai-iltaa kaikille!

FullSizeRender

Ruut-mekko

Malli ja kaava: Mekkotehdas aikuisille -kirja

Tarvikkeet: Puuvillakangas Eurokankaan palalaarista,

kuminauha omista varastoista

FullSizeRender(1)

Ruut_mekko

Advertisement

Maksimekko lämpimän maan

Kylläpä oli tervetullut nollaus keskellä kiireistä kevättä viettää viikko lämpimässä aurinkoa palvoen. Suuntasin pääsiäsiviikolla äitini kanssa Jordanian paahteiseen lämpöön. Olimme viimeinen turistiryhmä joka suuntasi Aqabaan enää tänä keväänä, sillä lämpöluvut alkavat käydä jo lähes mahdottomiksi suomalaiselle hipiälle.

Matkalle valmistui mukaan maksimekko, jonka osaset olivat odottaneet valmistumista kaapissani jo vuoden päivät. Yläosan trikoossa rypytys ja olkamina violetit satiininauhat. Alaosa ommeltu kolmesta kaitaleesta kaksikerroin olevaa sifonkia. Kankaat Eurokankaan palalaarista vuodelta 2013 ja ohje omasta päästä.

Maksimekko

Maksimekko_olkaimet_takaa

Tala_Bay

Pool_Tala_Bay

Sunset_Tala_Bay

Toinen helppo kesämekko

Tämä olikin todella niin helppo mekkomalli, että suostuin tekemään työkaverillenikin samalla kaavalla oman kesämekon. Kankaan löysimme jälleen Eurokankaan palalaarista.

Kiitos ihana ilta-aurinko ja Lappeenrannan rantaterassi kauniista kuvaushetkestä! Kauniista mallista puhumattakaan.

 helppo_kesamekko2

helppo_kesamekko2_2

Aurinkoista ja rentouttavaa keskikesän juhlaa kaikille! Juhlikaahan maltilla.