Autoreissulla Ranskassa

Suurin osa suomalaisista on varmaan tässä vaiheessa vuotta jo viettänyt kesälomansa, niin myös meillä. Meidän taloudessa loman kohokohta oli autoreissu Ranskaan. Viinin, vanhojen linnojen ja hyvien ruokien äärelle jäi alkuvuoden stressi ja väsymys. Matkan varrelta Nantesista löytyi myös herkullinen käsityökauppa.

Takana on kaksi työpäivää kesäloman jälkeen. Vietin ihanan 4,5 viikon kesäloman, jolloin myös bloggaaminen sai jäädä tauolle. Toki käsitöitä silti tehtiin, eihän se muuten olisi ollut mikään loma. Loma nollasi aivot ja antoi voimia, ihan niinkuin oli tarkoituskin. Lomalla näki ystäviä ja sukulaisia, joita on nähnyt viime vuosina aivan liian vähän. Lomalla oli aikaa leipoa kakkuja, poimia mansikoita ja mustikoita, nukkua päiviäunia koira kainalossa.

Loman alkupuoliskon vietimme avopuolisoni kanssa autoillen Ranskassa. Ajoimme omalla autolla läpi Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Belgian, jonka jälkeen vietimme pari viikkoa kierrellen eri puolilla Ranskaa. Olin ennen reissua asettanut kolme lomatavoittetta: tahdon nähdä vanhoja ranskalaisia linnoja, vierailla Mont Saint-Michelin saarella ja juoda hyviä viinejä. Kaikki kolme tavoitetta täyttyi ylivoimaisesti!

Matkareittimme kulki Belgiasta ensin Ranskan länsirannikolle Bretagneen, sieltä Nantesin kautta Loiren laaksoon, Dijonin ja Geneve-hyppäyksen jälkeen Colmariin ja Alsacen viinitiloille sekä viimeisenä Champagnen alueella Epernayhin, josta suuntasimme takaisin pohjoiseen. Kokonaisuudessaan reitti oli noin 6 500 km ja istuimme ainakin kolme vuorokautta pelkästään autossa. Mutta voi pojat kuinka paljon tuona aikana ehtikään nähdä!

Ranska on täynnä pieniä ja suurempia kyliä, joista en ollut koskaan kuullut (ja väitän, ettet sinäkään, ainakaan suurimmasta osasta). Vanhat rakennukset, linnat, majakat ja rannat olivat toinen toistaan kutsuvampia, joskin harmillisen usein pienet ja sympaattiset kylät olivat myös hylättyjä ja unohdettuja. Ranskasta mieleeni jäivät myös ainakin seuraavat asiat: koiria on paljon ja ihmiset ottavat ne mukaan kaikkialle (mahtavaa!), todella moni polttaa tupakkaa (buu!), ravintoloista ei saa ruokaa klo 14 ja 18 välillä (epäkäytännöllistä) ja ranskaa kannattaa puhua edes vähän, se auttaa kummasti.

Ennen kuin puhun hieman kankaista, kerron muutaman täsmävinkin Ranskan harvinaisempiin kohteisiin suuntaaville:

  • Nähtävyydet: Mont Saint-Michelin saari ja Chenonceaun linna (Chenonceaux)
  • Ravintolat: Côté Soleil (Dinard), Crêperie Pourlette (Quiberon) ja Cook’in (Epernay)
  • Viinitilat: Langlois-Château (Saumur), Domaine Agape (Riquewihr), Janisson-Baradon et Fils (Epernay) ja Claude Cazals (Mesnil-sur-Oger).

Reissun aikana ostosten teko keskittyi lähinnä kolmeen kaupunkiin: menomatkalla Belgian Bruggeen, Ranskassa Nantesiin ja paluumatkalla Kööpenhaminaan. Ja nyt tulee tämän postauksen suola. Löysin nimittäin sattumalta Nantesista A-I-V-A-N ihanan käsityökaupan! La Droguerie (24, rue se la Fosse) tuli vastaan keskustan laitamilla aivan sattumalta. Kaupasta löytyi värikkäitä kankaita, mutta sellaisia sopivan värikkäitä, että sopivat tällaisen skandinavisista kuvioista yleensä tykkäävän makuun. Saatavilla oli myös nappeja, nauhoja, helmiä, lankoja ja kaikkea muuta mahdollista, mitä käsityökaupalta voi toivoa. Sain ostettua kaksi puuvillakangasta vähäisillä ranskan kielen taidoillani ja voi kuinka olinkaan onnellinen!

Nantesissa poikkesin myös suloisessa Sous Les Etoiles Exactementissa (13, rue des Carmes), jossa myytiin kortteja, koristeita, juhlatarvikkeita, sisustustavaraa ja sen sellaista. Sieltä mukaan tarttui paketillinen kangasmerkkejä.

Paluureitillä kohti Suomea halusin poiketa Kööpenhaminassa ihan vain siksi, että saisin hamstrata kankaita Stoff & Stilin alesta. Ja niitähän sitten tarttui myös mukaan! Nyt on trikoota vauvanvaatteisiin, puuvillaa tyynynpäällisiin, viskoosia hametta varten, vetoketju bomber-takkiin ja vaikka mitä. Kunhan pääsen takaisin arkirytmiin, niin johan alkaa syntyä vaatetta.

Ihanaa alkanutta elokuuta!

 

Advertisement

Matkakuulumisia

Nyt on kesäloma lomailtu, onneksi kesästä voi silti nauttia edelleen! Kuten kerroin aiemmin, suuntasimme lomallamme automatkalle Eurooppaan. Matkasimme halki 11 maan ja nukuimme 10 eri hotellissa. Autossa istuttuja kilometrejä kertyi noin 5600 km. Autossa istuessa oli hyvää aikaa virkata, sillä jonain päivinä ajoimme jopa yhdeksän tuntia pienien taukojen kera. Pitihän sitä keskittyä myös maisemiin ja ottaa parit torkut, joten mitään hurjia määriä en saanut töitä aikaiseksi. Minä lomailin, nyt myös käsitöistä.

matkavirkkaus

virkatut_neliot

Törmäsin Liettuan Kaunasissa sekä Itävallan Wienissä herkullisen näköisiin lankakauppoihin, jotka jäivät kuitenkin vain haaveisiini sekä aikataulumme että miespuolisten matkaseuralaisteni vuoksi. Sen sijaan keskityin ihastelemaan erilaisia seinämaalauksia ja kattoja pitkin matkaa. Niiden geometriset kuviot, joihin olen juuri nyt aivan päkätissä, saivat minut suunnittelemaan ja pohtimaan syyskuussa alkavaa kudontakautta (niin, minähän olen tehnyt periaatepäätöksen etten kudo kesällä). Miten näitä ideoita voisi siirtää neuloksiin, tilkkutöihin ja kuinka huippua olisikaan saada niitä kankaisiin? Toivottavasti näistä saa inspiraatiota joku muukin.

Geometriaa

Geometriaa3

Geometriaa2

Geometriaa5

Geometriaa4

Geometriaa6

Geometriaa7

Matkasuunnitelmia

Nyt sitä ollaan hyvin ansaitulla ja jo pari viikkoa kovasti odotetulla kesälomalla. Takana ei ole vielä kovin montaa palkallista kesälomaa enkä siksi voi uskoa vieläkään, että joku maksaa minulle hitaista aamuista, kesäisellä nurmella makoilusta ja kirjan lukemisesta kaikessa rauhassa. Mutta näin se nyt vain on, kai se on uskottava.

Lähdimme autolla kohti Eurooppaa pariksi viikoksi. Matkaa on tietysti valmisteltu monin tavoin, mutta minulle yksi tärkeimmistä valmisteluista oli matkakäsityön valinta. En kerro vielä tarkalleen mitä siitä tulee, mutta kuvat taitavat paljastaa jo aika paljon. Joten kiitos kesä, aurinko ja työnantaja tästä ihanasta, juuri nyt alkavasta kesälomasta ja lämmöstä!

matkalangat

matkakasityo_kokeilu

matkakirjat

kesakukat