Aurinko, turkoosi meri ja kukkashortsit

Ei sitä kesää vain kuulu. Tänään palelin mekossa ja sukkahousuissa tihkusateessa, kun vuosi sitten lämpöä riitti + 24 asteeseen asti. Ensi lauantaille on luvattu aurinkoa ja Poudan Pekan on parasta pitää se lupaus. Näitä shortseja en kuitenkaan vielä uskalla luvata laittaa silloin jalkaan.

Jo useampana keväänä olemme karanneet äitini kanssa etelän lämpöön esikesälomalle, kun millään ei jaksaisi odottaa heinäkuuhun sille varsinaiselle kesälomalle. Tänä vuonna varasimme äkkilähdön Kreetalle Agios Nikolaokseen viikoksi. Meidän iloksi sää suosi sinisellä taivaalla ja kuumalla auringolla kuutena päivänä ja vain tuona yhtenä päivänä oli pilvistä ja tuulista. Ruokaa, aurinkoa, hierontaa, kirjoja ja kuntosalia – mahtava viikko!

Lomalle piti tietysti ommella jotain uutta kivaa mukaan. Olen hillonnut VIMMAn kankaita kaapissani kuin suurempaakin aarretta, mutta nyt ensimmäinen niistä päätyi saksien väliin. Mystical flowers -puuvillakankaasta ja Ottobren safarityylisten shortsien kaavasta syntyi ihana lomavaate. Näille luottopariksi muodostui loman aikana musta R/H Studion Ada-toppi.

Olen melkein ylpeä itsestäni, sillä näihin syntyi ehkä kaikkien aikojen ensimmäinen itse tekemäni napinläpi! Myös vetoketjuhalkio ja vyötärökaitale onnistuivat säädyllisesti. Aikaa sen sijaan kului useampikin ilta, huolella kun pyrin tapani mukaan tekemään. Metrin kangaspalastikin jäi vielä lähes puolet jäljelle!

Safari-shortsit

Kaava: Ottobre design (woman) 2/2017

Kangas: Mystical flowers, VIMMA

Muut tarvikeet: Nappi, vetoketju, kuminauhaa, tukikangasta

Seuraavaa lomaa ja matkaa odotellessa!

 

Mainokset

Basic bomber – takki joka lähtöön

Bomber-takki

Kuulkaas, Eurokankaan palalaarista löytyi taas mielettömiä juttuja. Kohokuvioiset trikoot toivat oitis mieleeni tämän pusakan, jonka kaavan totesin jo viime kesänä toimivaksi. Parhaita ovat juuri tällaiset kauppakäynnit, jolloin joku kangas nostaa suoraan silmiesi eteen valmiin vaatteen.

Suomen kesässä tuntuu olevan ongelmia kylmyyden kanssa. Vuosi sitten ompelin kesätakin, koska lyhyillä hihoilla ei vain tuntunut pärjäävän. Tuo kukkatakki on ollut ahkerassa käytössä, mutta kaikessa värikkyydessään se ei oikein sovi jokaiseen asuun. Siksi tarvitsin mustan joka tilanteen bomberin.

En tehnyt tähän takkiin vuorta, joten se oli nopea saumuroida valmiiksi. Ennen juhannusta valmistunut takki on nyt jo ollut kovassa käytössä ja kiertänyt kesälomareissulla Indonesiassa asti. Se tuntuu sopivan supermoneen tilanteeseen! Toivotaan kuitenkin, ettei sitä enää tarvitsisi lämpötilojen puolesta käyttää ennen syyskuuta.

Ihanaa kesää!

Bomber

Basic_bomber

Bomber_takki_henkarissa

Viirinarut ja kesä

Viirinarut ja kesä sopii mun mielestä aika kivasti yhteen. Ja jos en oo sitä aiemmin täällä kertonut, niin RAKASTAN viirinauhoja! Ne sopii juhliin, lastenhuoneeseen, lettukesteille, mökkisisustukseen, laiturille, leikkimökkiin, omenapuuhun, terassille ja mihin vain! Jos ne vaan sopisivat mitenkään sisustukseemme, niin ripustelisin niitä pitkin kämppääkin. Viime kesänä ripustin yhden myös ystäväni polttareissa hotellihuoneeseen.

Vietimme muutama viikko sitten ystäviemme kanssa viikonloppua mökillä. Parina edellisenä kesänä mökin terassia on koristanut puna-valkoinen-viirinaru rapujuhlien merkeissä. Päätimme tällä kertaa jättää ravut pois, joten pakkohan sitä oli vaihtaa myös koristuksia. Tällä kertaa syntyi kaksi hempeää nauhaa, joiden monivärisyys oli oikeastaan aika tosi hyvä ratkaisu. Ympyrät ompelin koneella toisiinsa kiinni ja sekin sujui ensikertalaiselta ilman ongelmia. Paperien leikkaaminen sujui sohvalla elokuvaa katsellessa kuin huomaamatta.

Vielä joskus teen viirinarun kankaastakin, kunhan keksin sille ripustuskohteen.

Viirinaru2

Viirinaru_kasassa

Viirinaru_pallot2

Viirinaru_pallot

Viirinarut_katossa

Kuva: Aino Loikkanen

Viirinarut2

Kuva: Aino Loikkanen

Hellehousut

Viisi viikkoa kestänyttä kesälomaani on alle tunti jäljellä. Huomenna suuntana on taas toimisto ja kiireinen työsyksy. Loma on ollut aivan ihana: kaksi ulkomaan matkaa, mökkeilyä, marjojen ja sienien poimintaa, urheilua, aikaa ystävien kanssa ja mikä ihaninta, aikaa ommella. Kesäksi ommeltuja kevyempiä vaatteita (esim. tämä mekko) on saanut testailla eteläisen Euroopan lämmöissä, kun taas pitkähihaisia (esim. tämä takki) on saanut pitää enemmän kuin tarpeeksi Suomen kesässä. Tänä viikonloppuna on kuitenkin saanut nauttia taas auringosta ja lämmöstä ja samaa on ilmeisesti tiedossa alkavalla viikollakin.

Ompelin jo puolitoista viikkoa takaperin nämä hellehousut mukaan Nizzaan, joiden malliin ihastuin heti selaillessani toukokuussa ilmestynyttä Suuri Käsityö -lehteä. Ei vaan Nizzan lämmöissä paljon pitkiä housuja tarvittu. Eurokankaan palalaarissa olisi ollut useampikin kevyt kangas tarjolla tähän malliin ja koska tätäkin kangasta jäi vielä yli, taidan surauttaa samalla kaavalla myös shortsit.

Kaava oli melko väljä malli, sillä jouduin kaventamaan lopulta housuja sivusaumoista pariinkin kertaan. Ohjeesta poiketen laitoin myös lahkeensuihin kuminahaa siten, että nilkkapuolella oli kuminauhaa ja etupuoli oli vain käännetty.

Luulen että nyt vielä elokuussa on kelejä näiden housujen käyttöön, vaikkei varsinaisia helteitä enää olisikaan. Mukavaa elokuuta kaikille!

Hellehousut

Hellehousut

Kaavat: Suuri Käsityö 5-6/2015

Tarvikkeet: Kangas ja kuminauha Eurokankaasta

Hellehousut_lahikuva

Hellehousut_vyotarokiristys

 

Hellehousut_edesta

Hellohousut_takaa

Mekkotehtaan Ruut

Ostin itselleni kesän alkajaisiksi Mekkotehdas aikuisille -kirjan. Minä niin kuin moni muukin ompeluintoinen on varmaan vuosia harmitellut ettei Mekkotehtaan ihania mekko-ohjeita ole ollut tarjolla aikuisille. No nyt on! Ja kunnon ompeluohjeiden kera (käsityölehtien ”ammattiohjeista” ei tällainen maallikko-ompelija ota aina ihan selvää), joilla syntyy jälkeä ilman hermojen menetystä.

Kirja on siis poltellut pöydällä jo kesäkuun alusta ja ompelukankaita pinosin myös viereen ison kasan odottamaan loman alkamista. Ja nyt on loma! Ensimmäisiä valmistuneita ompeluksia oli tämä Mekkotehtaan Ruut-mekko. Yksinkertainen ja nopea ommella ja sopii niin rannalle kuin illanistujaisiinkin. Kankaana käytin jo viime kesänä Eurokankaan palalaarista löytynyttä ilmavaa ja hieman läpikuultavaa puuvillakangasta.

Suomen kesä ei ole ollut säiden puolesta kummoinen, joten mekko tuli kuvattua Kreetan lämmössä. Jos joku vielä miettii, että missä se aurinko luuraa, niin suosittelen aloittamaan etsimisen sieltä. Viikossa ehti saada tuhdin annoksen valoa, lämpöä ja ruskettunutta ihoa. Mieli lepää vieläkin katsellessa kuvia turkoosista vedestä ja pilvettömästä taivaasta. Toivotaan vielä sitä aurinkoa tänne Suomeenkin!

Lämmintä lauantai-iltaa kaikille!

FullSizeRender

Ruut-mekko

Malli ja kaava: Mekkotehdas aikuisille -kirja

Tarvikkeet: Puuvillakangas Eurokankaan palalaarista,

kuminauha omista varastoista

FullSizeRender(1)

Ruut_mekko

Kesä kylmä, takki lämmin

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Niin naurettava kuin tuo sanonta onkin, niin tänä kesänä se on jälleen pitänyt surullisen hyvin paikkaansa. Kylmää on. Olen itse ehdottomasti kesäihminen, auringonpalvoja ja vilukissa. Talviturkkini on muistaakseni kolmen vuoden takainen, sillä Suomen vedet ovat vain liian kylmiä herkälle hipiälleni. Kaipaan aurinkoa ja valoa.

Kylmä kesä ei ole houkutellut ompelemaan mekkoja tai toppeja, vaan kutomaan villasukkia ja -paitoja. Omalle ompelupöydälleni ilmestyi tällä kertaa takin kaavat. Kyse on Molla Millsin Suuri Käsityö -lehdelle suunnittelemasta lyhyestä pusakasta, johon tein vuorin myös hihoihin lämmittämään kylmillä säillä. Tähän Eurokankaasta hankittuun Neopren 3D -kukkakankaaseen ihastuin jo keväällä, kun ompelin siitä paidan itselleni. Kangasta oli hamstrattava varastoon lisää ja nyt siitä syntyi kesäinen takki.

Ensimmäistä kertaa eteeni sattui myös todellinen haaste vetoketjun lyhentämisen kanssa. Kun en vaan löytänyt oikean mittaista ketjua kivalla kultaisella vetimellä, niin Nappitalon myyjä sai minut vakuuttuneeksi lyhentämisen helppoudesta. Vetoketjun hampaat olivat kuitenkin niin tiukassa, että pistin miehen asialle. Ja lopulta häneltä syntyi ihan hyvää jälkeä, kun vetotekniikkaa ensin harjoitteli hieman pois leikatulla pätkällä.

Olen kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen lopputulokseen ja uskon tästä tulevan oikea käyttötakki niin mekkojen kuin farkkujenkin kanssa pidettäväksi.

Kukkatakki

Kesäinen pusakka

Malli ja kaava: Molla Mills, Suuri Käsityö 4/2014

Tarvikkeet: Neopren 3D -kangas, vuorikangas ja resorit, Eurokangas

Vetoketju, Nappitalo

Kukkatakki_vetoketju

Kukkatakki_henkarissa

Kukkatakki_vuori

Kukkatakki2

Polttaritunnelmissa

Voi kuinka aika rientääkään! Vaikka saimmekin nauttia lämpimistä keleistä ja kesäisestä tunnelmasta kovin pitkään tänä vuonna, on nyt jo lokakuu, täysi syksy ja pimeät illat. Syksy on aina tavallaan myös uusi alku, ehkä se liittyy koulutustaustaani ja elokuussa alkaviin koulujen lukuvuosiin, niin myös tällä kertaa. Aloitin syyskuussa viestinnän opinnot avoimessa yliopistossa. Lisäksi olen pyrkinyt herättämään eloon entistä aktiivista liikkujaminääni. Töiden, opintojen ja liikunnan jälkeen käsitöille jää harmittavan vähän aikaa. Matkakudin kulkee silti aina mukana ja ikuisuusprojektiksi osoittautunut villatakki valmistuu pikkuhiljaa.

Tämän myötä myös postaaminen tänne blogiin on jäänyt hieman jälkeen. Valmistunut on toki vaikka mitä, mutta valokuvaaminen on jäänyt kireessä. Kannattaa seurata Instagram-tiliäni, jos haluaa päästä vilkuilemaan hieman ajantasaisemmin töherryksiäni.

Tässä kuitenkin muistoja viime kesältä! Rakas ystäväpariskunta meni naimisiin elokuussa ja minulla oli kunnia toimia kaasona. Yksi kiinnostavimmista kaason tehtävistä oli tietysti polttareiden järjestäminen.

Polttareita varten pääsin askartelemaan. Jo pari kuukautta ennen H-hetkeä näpertelin pieniä kortteja, joihin dymoilin mietteitä rakkaudesta ja ystävyydestä. Posteljooni toi näitä kortteja tulevalle morsiammelle tasaisin väliajoin ennen polttariviikonloppua. Jokaisessa kuoressa oli myös palapelin palasia. Viimeisen kuoren ja palaset polttarisankari sai esimieheltään juuri ennen kuin yllätimme hänet kesken työpäivän.

Vihjekortit

Vihjekortit2

 

Vihjekortit3

palapeli

Askartelin etukäteen myös viikonlopun väreihin sopivan viirinarun, joka nostettiin koristamaan hotellihuoneemme kattoa.

Viirinaru3

Viirinaru4

Viirinaru1

 

Eräs toinen polttariryhmästämme askarteli vihjekortteja, joiden avulla polttarisankari sai viikonlopun aikana arvailla mitä on ohjelmassa seuraavaksi.

Vihjekortit4

Vihjekuori

Näissä polttareissa ei nöyryytetty ketään, kaikista vähiten juhlien sankaria. Ei pukeuduttu hassusti, vaan tyylillä, sillä sipsutimme pikkumustat päällä heti lauantaiaamusta alkaen. Polttarisankarin tunnisti rintakorusta, jonka olin hänelle askarrellut.

Polttari_rintakoru

Polttari_rintakoru2Koko viikonlopun kestäneessä juhlinnassa ohjelmassa oli mm. kiipeilyä, kylpylärentoutumista, suklaabrunssi, tankotanssia, purjehdusta ja morsiussauna. Ja voi pojat kuinka hauskaa meillä olikaan!

First_drink

suklaabrunssi