En ole oikein koskaan ollut himmeli-ihmisiä. Muistan kun lapsena äiti teki yhden olkihimmelin olohuoneemme kattoon ja siellä se edelleen roikkuu huoneen nurkassa. Äitikään ei sitten innostunut tuota yhtä himmeliä enempää.
Tänä vuonna Suomen Kädentaidot -messuilla innostuin lasiputkista tehdyistä himmeleistä ja ostin tarvikkeita pariin, kolmeen pieneen tekeleeseen. Putkien lisäksi ei tarvittu kuin siimaa, sillä itse en välittänyt käyttää edes neulaa apuna putkien yhdistämisessä.
Pikkutarkka ja hidas väsääminen tuntui jopa rentouttavalta ja voisin tehdä useammakin samanlaisen. Haluaisin ne ikkunaan riviin roikkumaan eri korkeuksille. Toisaalta näitä olisi kiva tehdä tuliaisviemisiksi näin joulun alla. Katsotaan mihin kaikkeen aika ja aineet riittävät.