FIMO-kokeiluja ja helmikaulakoruja

Olen FIMO-keltanokka. Tai ainakin olen ollut tähän asti. Kun herkullisen värisiä helmiä ei löytynyt valmiiksi kaupoista, piti niitä tehdä itse. Olin pari viikkoa sitten työmatkalla Joensuussa ja siellä askartelupuodissa poiketessani mukaani tarttui pari pakettia FIMO-massaa. Kotona Helsingissä sitä on tullut ostettua Sinellistä useampi paketti lisää.

FIMOhelmia

Tein FIMO-helmistä yksinkertaiset kaulakorut ystävilleni ystävänpäivämuistamiseksi. Sittemmin koruja on tullut värkättyä lisää ja lisää, kun herkullisia väriyhdistelmiä on niin monenlaisia. FIMO-helmien kaveriksi mukaan olen laittanut puisia ja keraamisia helmiä.

Menen huomenna sunnuntaina Kattilahallin kirppikselle myymään turhia tavaroitani pois. Tein koruja myös sinne myyntiin, joten nyt mitataan niiden todellinen vetovoima. Tulkaahan kaikki pääkaupunkiseudulla pyörivät ostoksille!

FIMOkoru1

FIMOkorut2

FIMOkorut3

FIMOkorut4

Advertisement

Oi mikä viikonloppu!

Voisiko syksyinen viikonloppusää tästä enää parantua! En pidä ollenkaan siitä, että kesä loppuu, mutta näin hienoilla ilmoilla ja syksyn ruskan väreissä ei voi muuta kuin nauttia ulkoilmasta. Viikonloppu oli muutenkin mahtava, ei vain säidensä vuoksi. Sain nauttia erilaisista tapahtumista, ystävistä ja hyvästä ruuasta. Voiko sitä oikeastaan muuta toivoakaan täydelliseen viikonloppuun?

Helsingin sykkeessä sai nauttia tänä viikonloppuna Helsinki Design Week yhteydessä järjestetystä Design Marketista Kaapelitehtaalla. Tungosta, huonoa ilmaa ja kuumuutta riitti halleissa, mutta oli designlöydöt niiden arvoisia! Matkaani tarttui Jacob Jensenin Tealight holder -tuikkukippo, Nämän minitarjotin, Pulu Designin kaulakoru ja Polka Jamin sekä Papershopin kortteja. Design Marketista suuntasin läpi kestustan Wanhaan satamaan Helsingin käsityömessuille. En juuri kehu näitä messuja viime vuoden kokemuksenkaan perusteella, mutta tällä kertaa tein muutaman hyvän löydön. Olen nimittäin etsinyt tietynlaista kangasta tässä jo muutaman viikon ja nyt löysin juuri sitä mitä etsinkin. Näette sen (toivottavasti) muutaman päivän päästä valmiina tekeleenä. Lisäksi mukaan tarttui Idän Helmen tiskiltä pussillinen helmiä.

Näiden lisäksi viikonloppuna sai nauraa, nimittäin Helsinki Comedy Festivaleilla. Kiitos myös teille ihanat tytöt seurasta, teitä ei voita mikään! Voi tätä ihanuutta, tällaisia viikonloppuja lisää!

Design_market_Kaapelitehdas_2013

koirakassit

Tarjotin_tuikkukippo

Kasityomessut_wanha_satama_2013

Neon_helmet

Helsingin_kasityomessut_kankaat

Helsinki_comedy_festival_liput

Mansikat_ja_skumppa

Bloggaaja_design_marketissa