Kolmiosäärystimet

Säärystimet

Kevät! Tänä viikonloppuna sai nauttia jälleen yhden ihanan aurinkoisen päivän, joka antoi lupauksia saapuvasta kesästä. Valoa tuntui olevan jopa liian paljon minun nuhaiselle nenälle ja silmille. Mutta valittaa ei voi!

Olen kärsinyt viime kesästä lähtien niska- ja hartiakivuista, joita en näin alle 30 vuoden iässä aluksi suostunut ottamaan vakavasti. Kun sitten vuoden alussa kivut alkoivat olemaan jo melkein mahdottomat, oli käännyttävä lääkärin puoleen. Nyt tulehduskipulääkkeiden ja useamman fysioterapiakäynnin jälkeen olo alkaa olla parempi. Valitettavasti olen joutunut toteamaan, että kutominen ei ole hyväksi hartioille. Pääsiäisenä tuli kudottua hieman normaalia enemmän ja heti kivut tulivat takaisin. Kaipa siinä sitten on liikaa staattista jännitystä.

Onneksi on tulossa kesä ja minulle se tarkoittaa jälleen puolen vuoden taukoa kutomisesta. Päätin kuitenkin, että taistelen nyt keskeneräisenä olevat työt valmiiksi. Tässä toinen nyt valmiina. Vielä olisi villapaita ilman hihoja…

Säärystinprojekti alkoi alkuvuodesta, kun päätin siivota lankakoriani. Ajatuksena oli kuluttaa jämälankoja, mutta lopulta jouduin ostamaan yhden kerän lankaa lisää.

Säärystimet jalassa

Kolmiosäärystimet

Langat: Seitsemän veljestä, Novita

Ohje: Novita Ipana (2013)

Kolmiosäärystimet

Silmukkamäärä on sama kuin ohjeessa, mutta koska lanka on 7 veljestä eikä Pikkusisko, on koko juuri sopiva aikuiselle. Kutakin väriä kului noin 50 g, mustaa hieman enemmän.

Lämpimät säärystimet valmistuivat hieman hassusti juuri kun kelit lämpenivät, mutta onpahan valmiina ensi talveksi.

Aurinkoista viikkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s