Palasimme eilen kotiin joulunvietosta. Päällimmäisinä ajatuksina joulusta jäivät mieleen hyvä ruoka ja sen seurauksena ähky, ystävien ja perheen näkeminen, aurinko joulusaunan ikkunassa, miehen antama ihana joululahja ja pitkät yöunet. Onneksi meillä jatkuu vielä loma, mutta herkulliset ruuat saavat nyt vaihtua salaattiin ja kuntosaliin.
Kerroin edellisessä postauksessa, että olen jo pitkään haaveillut askartelevani kaikki joulukuusenkoristeet itse. Ajatus ja yritys olivat tänä vuonna kovat ja äidin kanssa askartelimme jouluviikon alussa lujaa tahtia koristeita. Tämän lisäksi toissa vuodelta oli tallessa muutama taiteltu kartonkitähti, joita hyödynsimme.
Paperitimanttien lisäksi kovetimme paperinarusta palloja. Kokeilu oli itselleni ensimmäinen, mutta eipä tuossa ole mitään vaikeaa. Ostimme Askarellista pieniä ilmapalloja ja Sinooperista paperinarua. Kovikkeeksi käytimme liiman ja veden sekoitusta (voi toteuttaa myös sokeriliuoksella), yhden suhde yhteen -periaatteella. Muotoilimme ilmapalloista pyöreitä teipin avulla, mutta tämä oli oikeastaan turhaa. Muotoilua voi hyvin tehdä paperinarun avulla, kun kieputtaa sitä ilmapallon ympäri. Annoimme kuivua seuraavaan päivään, jonka jälkeen ilmapallot puhkaistiin ja roskat otettiin pinsettien avulla pallojen sisältä pois.
Nauhan kanssa meillä tulikin sitten kiire ja sitä valmistui liian vähän. Leikkasimme kultaisesta lahjapaperista ympyröitä ja koska paperi oli yksipuolista, liimasimme kaksi ympyrää yhteen. Tämän jälkeen ympyrät surautettiin ompelukoneella nauhaksi.
Koristeet säilytetään ja niistä jatketaan ensi vuonna. Saa sitten hieman runsaamman joulupuun. Näillä aatoksilla kohti uutta vuotta!