Tukholman käsityömessuilla

Syfestivalen_kylttiSuomen Kädentaidot -messut ovat minulle yksi vuoden kohokohtia. Useasti olen kuitenkin haaveillut, että pääsisin tutustumaan myös jonkun toisen maan käsityömessuihin ja näkemään eroavatko ne kovasti suomalaisesta käsityökulttuurista. Tänä vuonna sain aikaiseksi varattua hyvissä ajoin matkan Tukholman käsityömessuille, Syfestivaleille, Pohjolan matkojen kautta. Kyseessä oli pakettimatka, jossa reissattiin kaksi yötä Viking Linen Gabriella -ristelyaluksella ja Tukholman päässä odotti bussikuljetus niin laivaterminaalin kuin messukeskuksenkin edessä. Pakettiin kuului myös pääsylippu Syfestivalen -messuille jonottamatta sekä paikallisoppaan palvelut.

Älvsjön messukeskus sijaitsi vain noin 15 minuutin ajomatkan päässä Viking Linen terminaalista. Messuilla oli aikaa pyöriä kolme ja puoli tuntia, joka juuri ja juuri riitti rivakalla ostostahdilla messualueen kiertämiseen. Messualue oli huomattavasti pienempi kuin Suomen Kädentaidot -messuilla Pirkkahallissa, jossa on kaksi hallia esittelypöytiä. Kuitenkin osalla myyjistä kassajonot venyivät melko pitkiksi ja ostosten tekeminen vei siksi aikaa. Messuilla oli myös monenmoisia työpajoja, joista ehdimme matkaseurani kanssa osallistua yhteen.

Messualue oli jaettu järkevästi siten, että hallin vasemmassa osiossa oli ennen kaikkea kangasmyyjiä ja oikealla korunosien ja helmien myyjiä. Lankamyyjät oli siroteltu sinne tänne. Hallin keskellä oli iso käytävä, jossa oli pöytiä työpajoja varten.

Syfestivalen

Syfestivalen2

Syfestivalen_lankoja

Meidän messukäynti alkoi Pagonin työpajalla, jossa työstettiin nimikoituja korunosia. Olen ihastellut tätä tekniikkaa useamman kerran jo aiemmin esimerkiksi vanhoista lusikoista tehdyissä magneeteissa tai kukkaruukkukylteissä. Noin neljä euroa maksaneessa työpajassa harjoiteltiin ensin metallilaatalle ja sen jälkeen työstettiin kaksi korunosaa. Mukavaa oli, mutta täytyyhän tuota tekniikkaa vielä harjoitella.

Syfestivalen_tyopajassa

Syfestivalen_tyopajassa2

Syfestivalen_tyopajassa3

metallitekstiharjoitus

tekstikorunosat

Tällä messureissulla erityisen hyvin jäivät mieleen erilaisista nahkanyöreistä ja -nauhoista tehdyt rannekorut (katso esimerkkejä täältä). Tarvikkeita näihin oli myynnissä useammallakin tiskillä. Pagonin pisteellä tuli pyörittyä useampaakin otteeseen ja sieltä ostin tarvikkeita viiteen rannekoruun. Sormet oikein jo syyhyävät, että pääsen niiden kimppuun!

rannekorutarvikkeet

Kuvioiduista kuminauhoista aion tehdä sporttipantoja jumppatunneilla ja kuntosalilla pidettäväksi.

kuvioitu_kuminauha

Löysin messumyyjien joukosta kaksi suomalaista pöytää. Toinen oli kauhavalainen Lankava Oy ja toinen Indie Fabrics – Finland, johon oli koottu neljän pienen suomalaisen kangasvalmistajan pöydät: Paapii, Käpynen, Ikasyr sekä Neenuska. Voi kuinka ihania kankaita! Mukaani lähti tältä tiskiltä kolme Paapiin puunappia sekä Käpysen Neiti hirsi -jerseya. Nämä naiset tulevat onneksi myös Pirkkahalliin marraskuussa, joten voin laajentaa kangasvarastoani silloinkin.

Kapynen_syfestivalen

trikookangas_ja_napit

puunapit

Ostokset eivät olleet suuret (olin etukäteen päättänyt etten osta lankoja ainakaan), mutta matka oli inspiroiva ja ihmeellinen! Kiitos mukavasta matkaseurasta Aulille!

Tukholman käsityömessut järjestetään seuraavan kerran jo 13.-15.2.2015 ja kova olisi halu osallistua myös silloin. Tältä reissulta hieman paha maku suuhun jäi myrskyisistä laivamatkoista, joiden vuoksi yöunet jäivät melko vähäisiksi. En sitten tiedä olisiko helmikuussa hieman rauhallisempi merisää.

 

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Tukholman käsityömessuilla

  1. Nyt heräsi halu lähteä messuilemaan muuallekin kuin Suomeen. Tuollaiset pakettimatkat on aina toimivia, vaikkakin toivoisin aina enemmän aikaa siellä paikanpäällä olemiseen.

    • Itse ajattelin laajentaa seuraavaksi Lontoon käsityömessuille. Täytyisi oikeastaan oikein ottaa selvää missä kaikkialla olisi mahdollisia messukohteita. Tämä reissu oli kyllä tosi pikainen ja itse olisin mieluusti pyörinyt myös Tukholman keskustassa jonkun aikaa.

  2. Paluuviite: Nahkaiset rannekorut | Ystäväni neula ja lanka

  3. Paluuviite: Suomen Kädentaidot vakuuttavat | Ystäväni neula ja lanka

  4. Paluuviite: Legginsit kuin unelma! | Ystäväni neula ja lanka

  5. Paluuviite: Vuoden kohokohta: Suomen Kädentaidot | Ystäväni neula ja lanka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s