Käsityömatka Tallinnaan, osa kaks

Kirjoittelin joku aika sitten käsityömatkastani Tallinnaan. Mahtava viikonloppu, mahtavat kelit ja mahtavat ystävät! Niin ja mahtavia ostoksia 🙂 Ne jäi kokonaan esittelemättä viimeksi. Kokosimme ystävieni kanssa viimeisenä matka-aamuna kaikki ostamamme käsityöt hostellihuoneemme ikkunalaudalle kuvattavaksi.

Tallinna_ostokset

Tallinna_ostokset3

Tallinna_ostokset2

Tallinna_ostokset4

Virkattu_kaulakoru

Viimeisessä kuvassa kaulassani koreilee Chappelin virkattu kaulakoru – aivan mahtava! Rakastuin siihen heti kävellessäni Dekoon sisään. Ostin myös Chappelin hopeanvärisestä langasta virkatun sormuksen (näkyy ensimmäisessä kuvassa kaulakorun yläpuolella).

Toinen mahtilöytö olivat ystäväni pitkään etsimät Gedifran Highland Alpaca -langat (ylimmässä kuvassa petroolin väriset langat). Hän oli oikeastaan jo lopettanut etsinnätkin ja luopunut toivosta, kun mistään nettikaupoistakaan ei tuntunut löytyvän oikeaa väriä tätä lankaa. Hänen ilmeensä olisi todella ollut kuvaamisen arvoinen, kun nämä kerät nököttivät eräässä laarissa kuin odottamassa häntä! Onneksi hän ei ollut vielä ehtinyt purkaa neuleensa takakappaletta, sillä nyt näiden kolmen kerän avulla neule saa myös etukappaleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s